Tavalliseen tapaani lähdin Anin kanssa kiertämään pikkuruista lenkkiä, jonka aikana hädät olisi tehtävä. Ulos päästyämme alkoi se sama vitkastelu, tosin nyt se oli pahimmillaan. Ulkona oli sellainen ilma että kohta tulee vettä ja kaatamalla, pilvet taivaalla ammottivat mustuuttaan. Ani varmaan aavistaa että kohta tulee vettä ja paljon..
No pikku hiljaa etenimme lenkillä, vähän väliä Anin piti tutkiskella ja kuunnella maailman menoa. Suhkot reippaasti etenimme muuten, Anilla kun on aina tapana vitkutella lenkillä, kun ei millään haluta rapppukäytävän katoksesta pitemmälle. Mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa, on Ani jo paljon rohkaistunut niistä alkuajoista. Mutta ymmärtää sen, se on vielä kovin pieni ja maailma ammottaa suuruuttaan sen nenän edessä.
Ani käveli kotiin päin nyt tavallista rauhallisemmin, yleensä kotiin päin juostaan ja kiskotaan :D Mutta nyt se tuli nätisti, hiukan edelläni tallustellen. Pihaan päästyämme kohtasimme kaksi toodella pelottavaa asiaa, siis tietenkin Anin mielestä:
- Oranssi postipyörä oli mitä kummallisin ja piti ihme meteliä naisen laittaessa sitä jalalle, oli Anilla selkä karvat korkealla ilmassa :D Tumma vana meni vain selässä.
- Puna-musta ruohonleikkuri joka oli sivupihalla parkissa oli järkyttävä kapistus, vaikka se olikin paikkala ja hiljaa, mutta kummallisen hajuinen ja näköinen, autot kun ovat aivan eri luokkaa.
Ani rohkaisi mielensä ja nuuhkaisi kutankin vehjettä ja sitten ne olivatkin kuin mitä tahansa vehkeitä. Mitä turhaa pelätä kun ei omistajakaan niistä välittänyt tippaakaan.
Hyvä Ani, kyllä se siitä kun vähän kasvat :)
Olet saanut kannustusta niin Koti kuin Kasvattajasi Dogiwogin puolelta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti