Hihnan päässä

Tervehdystä, päätin viimeinkin julkaista tämän blogin kirjoittajan, sekä tietenkin koirien omistajan oman esittely sivun - eli minun esittelyn. 

Olen syntynyt vuonna -91 ja kotoisin olen Satakunnasta, tarkemmin Harjavallasta. 
Perusluonteeltani olen erittäin sosiaalinen ja huumorintajua on mitä ihmeellisimpiin juttuihin, eli vähästä en hätkähdä. Mutta toisinaan olen vähän turhankin vahva persoona, jolloin ujoimmat voivat pelästyä. Pahaa en kuitenkaan tarkoita, kuitenkin useimmiten olen enemmänkin sellainen hassuttelija.

Omistajan viisi koiraa nimellisesti, mutta vain kolme niistä asuu kotona avopuolisoni Teron kanssa - AniNetta ja Gille
Nämä kaksi muuta ovat sitten sijoituksessa, Jami on vain ja ainoastaan kokonaan nimelläni, mutta asustaa äitini luona täällä Harjavallassa. Kun taas Xena on puoliksi minun ja puoliksi isän, mutta majailee isän luona Porissa.

Tällä hetkellä en harrasta koirien kanssa mitään erityistä - paitsi itsenäistä tokoilua ja tietenkin lenkkeilyä, innostusta olisi Gillen kanssa lähteä agilityä kokeilemaan. Jamin kanssa puolestaan sitten kierretään näyttelyitä säännöllisen epäsäännöllisesti. 

Olen kasvattanut yhden pentueen, ilman kennelnimeä, pennut kuitenkin rekisteröitiin, vaikka kasvattajan peruskurssin kävinkin vuonna 2013. Mitään suurempaa innostusta ei kasvatuspuoleen ole, vaikka opettavainen ja hieno kokemus se oli. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Koirien lisäksi harrastan ratsastusta, käyn säännöllisesti liikuttamassa ystäväni hevosia. Toisinaan otan koirat mukaan tallille pyörimään, varsinkin silloin jos Tero lähtee taustatueksi koiria vahtimaan. Useimmiten käyn tallilla kuitenkin yksin, koska en viitsi koiria ottaa jos niitä ei joku ole jatkuvasti silmällä pitämässä. 

Kuvauskalustona toimii tällä hetkellä on canon EOS 60D, siihen vakio pikku putkena 18-55mm, sekä lähinnä liikekuvaukseen hankittu 70-200mm f 2.8. Sekä lisäsalama löytyy sisäkuvaukseen nissin Di700.
Uuden rungon hankintaa olen harkinnut jo pidemmän aikaa, mutta mitään suurempaa kiirettä ei ole, koska käytössäni oleva runko on potentiaalinen omaan käyttööni - ainakin vielä.

Jos jotain jäi hampaan koloon, niin rohkeasti vaan yhteyttä!


Olen jäsen:
Pinserit RY
Suomen Kennelliitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti