sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Piru vie

On ehkä hieman jäänyt blogiin kirjoittaminen. No on ollut paljon tekemistä, niin koirien kun koulunkin kanssa. Viimeistä viikkoa koulua käydään, joten eiköhän sitten kesälomalla ala tekstiä ilmestymään :)

Ansaitsen pienen rangaistuksen tästä omasta huolimattomuudesta. Voi mua tyhmää!
Parannan tapani. Mutta, okei joo myönnetään, ei ole ollut mtn kovin järkevää kirjoitettavaa :)

maanantai 18. toukokuuta 2009

Grillaamassa

Tänään käytiin pienelle porukalla grillaamassa Palojoella. Mukana olivat Tero, Juti, Arttu ja Anna. Eikä koiria sovi unohtaa (Ani, Netta ja Remu) :) Harmi vain niitä ei oikein voinut pitää siellä vapaana, kun metsässä hihhuloi noita armeijamiehiä.
Mutta hauskaa oli, koirat kaivoivat ihan järky syvän kuopan. Kaikki armeijamiehet saivat haukut :D Sekä makkaraa sai syödä. Kyllä oli mukavaa :)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Aina näkee ja oppii uutta

Tänään aamulenkillä, Netta koki pelottavan asian. Nimittäin Lasten Hunaja hölkän :D Asumme ihan liikuntakeskuksen vieressä, jossa nyt järjestettiin lapsille Hunaja hölkkä. Koko aamun on kuulunut hurraamista, kuulutuksia ja sen lähtö aseen pamaus. Netta käveli lenkillä karvat pystyssä, häntä koipien välissä ja korvat tiukasti niskassa kiinni. Ani otti asian rennosti, olihan se kuullut tuolta liikuntakeskuksesta ennenkin ääntä :D
No Netalle tämä teki hyvää, neiti oppii jatkuvasti uutta. Sekä pienet vaihtelut täällä ympäristössä tekevät todellakin hyvää.

Sekä Anilla ovat juoksut alkaneet, niitä oltiinkin jo odoteltu. Tulivat omien laskujeni mukaan hieman myöhässä, mutta alkoivat kuitenkin :)

Yritän nyt taas pitää blogia vähän paremmin perillä tekemisistämme, mutta ei sitä aina viitsisi mitään turhaaa kirjotella, kuten nyt :DD