tiistai 20. marraskuuta 2012

Päivitystä ja uusi perheen jäsen

On jäänyt päivitys vähän vähälle oman sairastumisen vuoksi, mutta nyt ollaan päästy terveille vesille seilaamaan, onneksi!

Jos kuitenkin aloitetaan sillä, että saimme uuden perheen jäsenen, kissa vauva Jallun (Teron kaverin antama nimi).  Jallu on otettu hyvin vastaan, tytöt hoivaavat sitä ja nukkuvat sen kanssa päikkärit ja yöt. Kisu leikkii koirien kanssa, tai pikemminkin kiusaa niitä minkä kerkeää. Välillä tytöt komentavat ihan kunnolla, jolloin Jallu ymmärtää rauhoittua.
Kissa tuli taloon lähinnä hiiri ongelman vuoksi. Ne pakkaavat änkeämään nyt sisälle taloon ja syövät seiniä sen minkä kerkeävät. Joten toivotaan Jallusta kunnon hiiren metsästäjää, joka sitten pitää hiiret kaukana meidän talostamme!

Tytöt ovat viettäneet rentoja päiviä, lähinnä siksi että olin kaksi viikkoa selkä vaivaisena, eikä jaksanut kauaa seisoa, saatikka istua. Selkä puutu ihan hemmetisti. Sen jälkeen iski 5 päiväin mittainen virusperäinen oksennustauti. Voi että ku mä olin kuollut!
Kuitenkin, Terokaan ei ole kerinnyt tyttöjen kanssa olemaan, koska jätkä painaa aamusta iltaan kahta erityötä. Nyt ollaan taas aloitettu lenkkeily ja tyttöjen, lähinnä Netan kanssa kevyt toko treenailu oman mielen mukaan.

Tänään käytiin vähän pellolla purkamassa energiaa, sateen vuoksi kuvat jäivät vähäisiksi, mutta tässä nyt esittelyssä pari hassua kuva otosta.



Lupaan petrata tämän blogin ylläpitämistä ja pitääkin aloittaa sillä että uudistan meidän bannerin :) Katsotaan mitä saan aikaiseksi!