Ani

Dogiwogin Lervolet - Ani

- Rotu: pinseri
- Syntymäaika: 26.4.2008 Mikkeli
- Sukupuoli: narttu
- Väri: ruskea (papereissa lukee PUNAINEN)
- Kasvattaja: Dogiwogin Kennel, Auli Haapiainen-Liikanen

Ani jalostietokannassa

Historia

Olin jo nuorena tyttönä haaveillut siitä omasta koirasta, mutta äiti vaan ei antanut periksi, joten tyydyin sitten tuttujen koiriin. Kuinka tylsää!
No asiaa auttoi se kun olin muuttamassa poikaystäväni kanssa omaan asuntoon, joten aloin etsimään meille sopivaa koirarotua. Äiti ei siihen voinut sanoa oikein juuta eikä jaata, päätös oli mun. Mutta kyllä hän asiaa tuki, omaan asuntoon hän ei sitä vain halunnut. Nykyään sen kyllä ymmärrän kun ollaan puhuttu, mutta silloin en. Halusin koiran ja se oli saatava. Tuntuupa lapselliselta ajatukselta. Mutta toiveeni oli vihdoinkin toteutumassa.

Sopivaa rotua tuli katsottua aika laajalta haarukalta, ehdoton suosikki oli silloin dobermanni. Mutta tuli silti katsottua vähän pienempää rotua, dobberi kun ei kuitenkaan ehkä ihan ensikertalaiselle ole paras mahdollinen vaihtoehto, vaikka olin koko silloisen elämäni puuhannut jos monenlaisen koiran kanssa, myös dobberin. 
Veljelläni ja hänen tyttösystävällään oli kaksi kaapiöpinseriä, jotka energisyydellään kiinnostivat, mutta koko oli vähän turhan pieni. Sattumalta selailtuani nettisivuja silmiini osui pinseri. Se oli kuin kääpiöpinseri, mutta sopivammassa koossa. Joten rotuyhdistyksen kautta lähdin etsimään sopivia kenneleitä.

Rotuun tuli perehdyttyä todella hyvin, luin kaiken mahdollisen ja selasin joitakin blogeja jo silloin, joissa oli kyseisen rodun edustajia. 
Ceriinan kenneliin oli juuri syntynyt pentue, se vaikutti sopivalta ja kyseessä oli todella tunnettu kasvattaja. Otin yhteyttä, kaksi urosta olisi ollut vapaana, mutta kun etsin nimenomaan narttua, ohjasi kyseinen kasvattaja m Dogiwogin kennelin puoleen. Sinne sitten soitttelin ja tiedustelin tilannetta ja jälleen uroksia vapaana. Hetken juteltuamme, lupasi Auli tiedustella yhden narttupennun varaajalta kiinnostaisiko heitä kuitenkin uros sijoitukseen nartun sijaan. Jäin sitten jännityksellä odottamaan mikä olisi vastaus. 
Taisi mennä päivä tai pari kun Auli sitten pirautteli takaisin ja ilokseni kysyi, että vieläkö olisin halukas varaamaan nartun itselleni. Tottakai olin! Joten yhteystietoja hieman ylös ja puhuttiin hieman varausmaksuista, se oli tarkoitus maksaa, kunhan pennut vielä hieman kasvaisivat. 

Siitä sitten soitto isälle ja kerroin ilouutiset, hän lupasi sitten mulle pennun synttärilahjaksi, jolloin hän maksaisi kyseisen hinnan. Tässä kohtaa voisi sanoa, että olin vieläkin iloisempi, mulla oli käynyt erinomainen tuuri pennun suhteen ja siihen päälle vielä, mulla on maailman paras isä!

Olimme äitin ja hänen ystävänsä kanssa hakemassa Ania kotiin kesäkuun puolessa välissä, matka tuntui hirveän pitkältä, kun odotti vain näkevänsä sen oman ensimmäisen koiran. Mutta kyllä sen ajan sai kulumaan kun vähän lueskeli takapenkillä, kuitenkin "odottava aika on pitkä".

Päästyämme perille tapasin ensimmäistä kertaa Anin, en ollut käynyt katsomassa sitä kertaakaan siinä välissä, koska matka oli turhan pitkä ja ensimmäinen tapaaminen olisi meillä ollut viikkoa ennen hakemista, joten suosiolla jätettiin väliin. 
Ani oli suloinen nappisilmineen ja mustine häntineen, sitä en kyllä unohda. Kaikki muut sisarukset olivat tasaisen ruskeita, mutta Ani oli poikkeus mustine häntineen. Lienee perinyt sen emältään joka siis on black&tan värinen. Nykypäivänä Anin häntää koristaa vain musta piste, suurinpiirtein puolessa välissä. Ja toki sen kauniit lurppakorvat ovat nykyään kopterimaisesti sivulla. Joten muutosta on näössä tapahtanut.

Kuitenkin menimme sisälle allekirjoittamaan paperit ja muut laput, sain mukaani pennulle tarkoitetus startti paketin, joka sisälsi kupin, hihnan, pannan ja ruokaa, jota se oli jo kasvattajan luona syönyt. Sitten pentu kainaloon ja nokka kohti kotia.

Elämä pennun kanssa sujui kohtalaisen hyvin, Ani oli todella jästipää ja oikea leidi hienohelma. Kaikkein nolointa oli mennä sen kanssa ulos vesisateella, kun se kiljui kurkkusuorana aivan kuin sitä oltaisiin pahoinpidelty. Silloin asuttiin kerrostalossa, joten voitte vaan uskoa kuinka paljon saatiin pahoja katseita. Se kulki todella huonosti hihnassa, se ei olisi poistunut pihasta mihinkään, joten useimmiten jouduin kantamaan sen rajan yli, jotta se suostuisi edes hieman kävelemään. Mutta sitten mentiin täyttä vauhtia kotiin!

Ani oli jo pentuna todella arka, se pelkäsi kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mutta silti se oli maailman ihanin. Se oli myös todella laiska, mikä ei kyllä yhtään ole pinserimäistä. Kyseessä kuitenkin todella energinen ja toiminnan haluinen koira, mutta Ani on toisesta päästä. Miettikää pentukoiraa, joka mieluummin makoili kuin tutki uutta ja ihmeellistä maailmaa. En vieläkään voi ymmärtää.

Nykypäivä

Jos pentuaikaa vertaa nykypäivään, Ani ei juurikaan ole muuttunut, näöllisesti kyllä, kuten jo aiemmin mainitsin, mutta luonne on sama. Aivan yhtä laiska ja aivan yhtä pelkurimainen. Tietyllä tavalla se on rohkea, mutta sitten ei kuitenkaan. Sitä voisi lyhyesti kuvata mummomaiseksi koiraksi. Se vain olisi ja nauttisi olostaan, ei yhtään sporttinen kaveri. Mutta aivan hellyyttävä neiti, joka rakastaa huomiota. 

Anin kanssa ei harrasteta mitään, koska sen kanssa ei pysty, se ole kiinnostunut mistään urheilullisesta toiminnasta. Kyllä se jonkun verran temppuja osaa, koska se on oikea makuri ja tekee makupalojen eteen varmasti vaikka maraton juoksun. No ehkei sitä, silloin se varmaan varastaisi pöydiltä jotain. Ja siinä hommassa se on mestari. Se on syönyt vaikka mitä, lautasia, haarukoita, veitsiä, mukeja ja vielä fiskarsin puukon. Niin ja tietenkin kaiken oikein syötäväksi tarkoitetun, Kaikki joudutaan laittamaan niin pitkälle kuin mahdollista, mutta silti se ylettyy ottamaan ne hyppysiinsä. Mestari varas toisin sanoen.

Ensikoiraksi Ani on ollut oikein hyvä, vaikka se on ollut jästipää, se on kuitenkin luonteeltaan ollut oikein tottelevainen. Sitä harvemmin tarvii kahta kertaa kieltää, se uskoo. Käskyt ovat toinen asia, se ymmärtää ne kyllä, mutta toinen asia onkin haluaako se toteuttaa sen mitä olen käskenyt. Ei kovinkaan miellyttämisen haluinen koira, joten tietyssä suhteessa koulutus ei ole ollut helppoa. Ani tekee omat päätöksensä, joten yritäppä kääntää jästipään mieltä. Aika ristiriitaista on se mitä kerron nyt, hyvä että itsekkään pysyn enää perässä.
Kelpo koira Ani on, sillä on aina erityinen paikka sydämessäni, vaikka siihen meneekin välillä hermot.