Pentujengi seikkailee uusien asioiden parissa

Mistäs sitä sitten aloittaisi? Vaikka jos ensimmäiseksi kerrotaan, että blogin ylläpitäminen on työlästä puuhaa, kun pitää samalla seurustella viiden pennun kanssa, sekä keksiä mamma Netalle paljon muutakin puuhaa kuin pentujen hoivaaminen ja laatikon kupeessa makaaminen. Sekä siinä ohella tehdä kahta työtä, harrastaa ratsastusta ja touhuta Anin kanssa. Monta rautaa tulessa, josta johtoon menee ylivoimaisesti pentujengi ja  Netta. Joten blogia yritän päivittää siinä ohella mahdollisimman hyvin!

Noniin tämä päivitys taitaa jäädä aika kuva painoitteiseksi, syystä että kyllä viikossa kerkeää kuvia kertymään enemmän kuin tarpeeksi, joten koittakaa kestää!
Mutta aloitetaan sillä että pennut täyttivät maanantaina elikkä 20.5 huimat kolme viikkoa! Joten pikku hiljaa siirryttiin kiinteään ruokaan, joka sisältää tällä hetkellä jauhelihaa ja kermaviiliä, on kyllä pikkuisten herkkua. Lautasella seisotaan ja parhaista paikoista lähes tapellaan. Netta vinkuu taustalla, koska haluaisi kans osingoille herkulliselle lautaselle, ikävä tuottaa mammalle pettymys, mutta suupaloja ei tipu. Muuten neiti kyllä odottaa nätisti, mutta se korvia huumaava vinkuna soi päässä vielä tunnin pari pentujen ruokailun jälkeen. Netta käy maistelemassa kyllä herkullista mössöä pentujen varpaiden välistä, sitä sinne hieman tuntuu kertyvän kun lautasella tepastellaan. Tällä hetkellä pennut saavat kaksi kertaa maittavaa lihakermaviili mössöä, mutta ensi viikolla siirrytään jo kolmeen kertaan ja sitten aletaan maistelemaan myös puuroa, Saara toi meille tuliaisiksi, tai oikeastaan pennuille tuliaisiksi puuro aineksia. Hän kävi moikkaamassa meitä, Nettaa ja pentua lauantaina. Oli kyllä hienoa nähdä pitkästä aikaa, nähty viimeksi silloin kun Netta haettiin meille. Kyllä siitäkin jo yli neljä vuotta on, kylläpä se aika vierähtää! Kuten  olen monille sanonut, oli todella, siis todella hienoa nähdä Saara, siinä on aivan mahtava kasvattaja, ettei toista ole!

Sitten pennut ovat käyneet pikaisella ulkoilulla, noin viiden minuutin mittainen reissu oli pikkuisille kyllä niin jännittävää, että uikuttivat koko ajan. Netta kävi jokaisen luona moneen otteeseen ja pusutteli niitä kuten rakastava äiti yleensäkkin tekee. Pieni kissan koppa toimi kanto apuna, johon pennut "kirmasivat" hurjaa kyytiä, oli vissiin liian jännittävää. Mutta reissusta selvisivät hienosti, pian sitten ulkoillaan jo vähän enemmän. Pitäisi vaan saada tuohon ulos pennuille oma pikkuinen aitaus. Meidän tyttöjen aitaus on vähän turhan suuri, sekä pikkuiset mahtuvat helposti aidan välistä kulkemaan. Sitähän me emme toivo! Vaikka ei siitä varsinaista vaaraa ole, kyllä kuitenkin tuonne isolle tielle on matkaa, mutta ei opeteta karkurin alkeita, joten oma aitaus on paras vaihtoehto.

Tämä viikonloppu oli sellainen pentuostajien vierailuviikonloppu, Saara kävi jo lauantai iltapäivällä ja tänään aamupäivällä kävi toisen narttupennun ostajat. Ja ensi viikon torstaina tulee urospennun ostajat katsomaan uutta perheen jäsentä. Pakko sanoa että todella mukavia olivat tämän aamuiset vierailijat, ihastuivat tulevaan perheen jäseneen, sekä jutusteltiin vähän kaikesta. Toisin sanoen tyttönen pääsee hyvään kotiin. Toki tietenkin myös toinen tyttönen pääsee hyvään kotiin Saaran luokse, jossa sitten on sukulaisia, siellä on mummo-Carkki (elikkä Netan äiti), sekä siskopuoli Kiira. Ja meille jää se ykis narttu, oman mamman, sekä Anin - varhaismummon roolissa olevan neitosen hoiviin. Tähän mennessä kaikki hyvin, tästä hyvä jatkaa tulevaan viikkoon ja pentujengin kanssa koettaviin seikkailuihin!

Ani tallikoirana - sekä pentu infoa

Eilen lähdin tallille kuvaamaan ystäväni ratsastusta, joten ajattelin ottaa Anin seuraksi. Se kun ei nyt ole kotona asustanut kahteen viikkoon, noiden pikku pentujen takia. Netta stressaa ja Ani vinkuu, joten koirien parhaaksi näin. Soitin äitille ja sanoin hakevani Anin kohta mukaani tallille. Vietettäisiin vähän laatuaikaa.
Voi sitä riemun määrää kun hain neidin, se oli heti valmiina lähtemään ulos - harvinaista tuolta koiralta, se kun mieluusti viettäisi päivänsä peittojen alla. Neidille vain panta kaulaan ja menoksi, autossa olisi sitten nahkahihna kun mennään tallille. Äiti tosiaan asuu kerrostalossa ja hän ehdotti hihnaa, koska ulkona saattaisi olla koiria. Kieltäydyin, Ani on suhteellisen hyvin kuulolla, mutta eipä siinä matkalla ongelmia ilmennyt, neiti käveli lähelläni ja seurasi koko ajan mihin olen menossa. Ihana tyttö!

Automatka sujui Anin tapaan rauhallisissa tunnelmissa, se vain katseli maisemi istuskellen takaluukun reunassa. Siis todella helppo matkustaja, voisi sanoa että täydellinen.

Tallille kun saavuttiin, kyseessä siis yksityistalli tai omassa pihassa oleva talli, jossa asustaa vain ystäväni kaksi hevosta, otin Anin autosta ulos. Hihnaa en sille vielä siinä kohtaa laittanut, nätisti se käveli hieman edelläni, mutta kuunteli hyvin. Onneksi Ani sekä Netta ovat ennenkin kyseisellä tallilla käyneet, joten ei tarvinnut huolehtia sen kummempia. Toniks - hevonen - katseli korvat hörössä meidän saapumistanne, ystäväni Sanna oli siinä kohtaa juuri alkuverryttelemässä, mutta pysähtyi kun saavuimme. Ani katseli Toniksia, mutta ei mennyt sen kummemmin tekemään tuttavuutta. Kelpo tallikoira, kun eivät hevoset kiinnosta, heh.
Siinä kohtaa laitoin Anin hihnaan kun aloin kuuvaamaan, neiti olisi kovasti lähtenyt tutkimus matkalleen, mutta en viitsinyt päästää sitä yksinään, joten hihnaan. Sitä olisi pitänyt pitää jatkuvasti silmällä, enkä siihen olisi niin hyvin pystynyt, kun kerran valokuvasin. Ania ei kuitenkaan tuntunut hihnassa oleskelu haittaavan, neiti kävi maahan maate nauttien lämpimästä auringon paisteesta.

Kun Sanna oli ratsastanut, irrotin Anin hihnasta, koska halusin hevosesta ja koirasta yhteiskuvan. Tuossa oikealla näette otoksen. Anilla hieman huuli mutrulla, irvisteli, yritti haukata, jolloin Toniks tunki turpansa vielä lähemmäs pyyhkäisten "kuola" vanansa Anin selkään. Ystävyksiä aivan selvästi!

Sitten mentiin talliin, Ani kävi tutkimassa karsinat ja kaiken mahdollisen, hienosti pysyi irti, eikä tarvinnut pahemmin käskeä. Lantalassa se kävi vähän maistelemassa, mutta tuli luokseni kun kutsuin. Ei sen suurempia sähläyksiä, tai karkaus yrityksiä. Olin oikein ylpeä neidin käyttäytymisestä. Harvoin se noin hyvin kuuntelee, vaikka kuulolla onkin. Ehkäpä tämä meidän "eromme" on tehnyt ihan hyvää Anille. Toivon mukaan on!

Sanna ratsasti vielä toisen hevosensa, Ringon. Silloin annoin Anin olla vapaana, ei se pitkälle mennyt ja suurimmaksi osaksi, se istui kentän laitamilla nauttien jälleen auringon tuottamasta lämmöstä. Välillä se kuitenkin lähti hiippailemaan, mutta suurimmaksi osaksi tarhoille päin, mun onneksi, näin pystyin seuraamaan sen touhuja. Jos se olisi mennyt tallille päin, niin en olisi nähnyt sitä. Silmiä kun ei vielä takaraivossa ole ja Ani on mestari karkuri, se kätkeytyy ja oikeasti hiipii piiloon. Toisin kuin Netta joka pitää hirveää nuuskuttamista ja ravaa niin tarmokkaasti, että sen huomaa aina. Ani taas hiippailee, joten siihen ei kiinnitä niin helposti huomiota.

Aika kului siivillä, pitkästä aikaa tuli kuvattua vähän enemmän ja siihen piti keskittyä kunnolla. Tuota järkkäriä kun tulee talvella hieman vähemmän käytettyä, pakkasilla ulkona ei toivoakaan ja sisällä ei innosta. Kuinka ärsyttävää! Kalustoon kun kuitenkin olen panostanut, mutta siltikään ei. Kesällä kuvaan taas ihan hirveästi, ehkä liikaakin...?

Anista ja Ringostakin otettiin yhteiskuva, halusin muistoja tästä päivästä, kuten yleensä. Tai ainakin silloin jos kamera on käsillä, kännykällä kun ei tule kuvattua. Paha sanoa miksi, ehkä se ei tunnu luontevalta. Kamera on kuitenkin aina kamera. Alla oleva kuva onnistui mielestäni hyvin, Anin ilme on mitä on. Se kuunteli tarkkaan ettei isojässikkä tule yli vahingossakaan.

Tähän loppuun vielä vähän ylimääräistä kuvasatoa, esitys kelpoiset kun "tarvii" aina julkaista. Välillä tuntuu, että postauksissani on liikaa kuvia. En tiedä mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan, kuvia liikaa, sopivasti vai vähän?

 Ani nauttii kesästä täysin rinnoin!

Tosiaan, ei tämä postaus tähän päättynyt, vielä täytyy hieman pikku pennuista raapustella. Huomenna pennelit täyttävät huimat 14 päivää! Yhdellä oli tänä aamuna jo silmät hieman sirrillään auki, haparoivia askeleita otetaan, mutta useammin kellahtavat kuin kävelevät. Pannatkin vaihtuivat villalankojen tilalle, nyt kun kerran pysyvät päässä, eivätkä näytä yli suurilta ja rumilta. Oranssille ja valkoiselle vaihtuivat värit, syystä ettei pentupanta paketissa ollut kyseisiä värejä, elikkä värit menevät nykyään näin: oranssi - ruskea, valkoinen - musta. Menee itselläkin opetteluun, mutta eiköhän se siitä. 

 Jos joku ihmettelee kui kuvassa vain 4 pentua, niin yksi pennusita makaa tuolla Netan takana.

Ensi viikkoa odotellen, pikkuiset kasvavat huimaa vauhtia ja tosiaan kohta ne viipottavat pitkin kämpää!

Kunhan raapustelin - pennuista ja muista

Eilinen päivä oli aivan upea, aurinko paistoi ja lämmitti todella mukavasti. Tuli siivottua piha koirien jätöksistä, joten kyllä kelpaa taas pihalla tallustella. Netta pääsi lyhyelle lenkille äitin ja Anin kanssa, he kerran olivat meillä eilen koko päivän. Sinä aikana itse punnitsin kasvavat pennut ja vaihdoin laatikkoon puhtaat aluset. Kyllä niitä palleroita voisi koko päivän tuijottaa, ovat ne kyllä niin suloisia!

Netta viihtyi sisällä hyvin, eikä edes vinkunut vaikka me muut olimme ulkona. Toki kävimme sisällä välillä tarkistamassa tilannetta, mutta Netta hoitaa hommansa hienosti. Aluksi siinä tuli autettua vähän liikaakin, mutta luettuani Saaran lainaamaa Parempaan pentutulokseen-kirjaa, jossa sanottiin ettei emoa saa auttaa koko aikaa. Se oppii nopeasti siihen, että kun pennuilla on hätä kyllä kasvattaja tulee homman hoitamaan. Joten Nettaa ja pentuja ajatellen, alettiin jättämään "huomioimatta" niitä ääniä mitä laatikosta aina välillä kuuluu. Netta hoksasi tilanteen nopeasti, se alkoi itse hoitamaan ja siirtelemään pentuja, jos ne huusivat. Se osaa nykyään mennä laatikkoon vahtimattakin, onneksi! Se käy makuulle toiseen päähän ja odottelee, että pennut tulevat hänen luokseen. Ei voi muuta sanoa kuin, että on mulla fiksu koira!

Pennutkin täyttivät tänään 11 päivää, joten eiköhän pikku hiljaa ala silmät aukeamaan. Korvienkin pitäisi aueta kun pennut ovat 13-17 päivän ikäisiä, joten ei siihenkään enää kauaa mene. Ei voi muuta sanoa kuin, että kylläpä aika kuluu nopeasti. Miettikää, noin viikko sitten ne putkahtivat maailmaan ja kohta ne jo vipeltävät terrorisoiden koko kämppää. Ja ne neulan terävät hampaat, nyt jo tuntuu niiden pistävä haukkaisu. Täytyy varmaan kulkea kumpparit jalassa, niin eivätpä saa tarrattua puntteihin kiinni. Hah oon nero!

Mutta kyllä tein hyvään aikaan pentueen, tai sanotaanko että useimmat kenneltkin tekevät pentueet näin keväällä - kesällä. Parasta aikaa ostajien, sekä pentujen sisäsiisteyden kannalta. Helppo opettaa, kun pystyy olemaan ulkona hieman enemmän kuin talvella. Tai eihän sekään nyt
ole pääasia, mutta kyllä ihmiset silti koiria jopa tilastollisesti ostavat enemmän keväällä - kesällä, kuin esimerkiksi talvella. Kyllä itsekkin mieluusti ostaisin kevät pennun, kuin talvipennun. Huono ajattelutapa? Mutta kyllä Ani aikanaan oli helppo opettaa sisäsiistiksi kun kesällä sen kanssa pystyi olemaan ulkona enemmän, eikä se heti jäätynyt pystyyn talven pakkasten vuoksi.
Pinseri on lyhyt karvainen rotu, jonka voisi sanoa olevan vilukissa, kyllä se nyt ulkoilee, mutta talvimantteli on hyvä olla kovilla pakkasilla päällä. Eipähän heti kylmety. Meillä on tytöille talvimanttelit, kuten moni on kuvista huomannutkin, puen ne jos on oikein tarvis, mutta pyrin myös ulkoiluttamaan koiria ilman, ei sovi opettaa niin kylmän araksi, ettei joskus lenkin verran pärjäisi ilman. Jos vertaa tyttöjä keskenään, niin Ani on okea vilukissa, isolla V:llä. Se on heti menossa sisälle (jos siis mahdollista), sipsuttelee ja nostelee jalkojaan, tärisee ja haluaa syliin. Anin kanssa on sen koko iän ulkoiltu paljon ja erilaisilla keleillä, niistä sen kummennin välittämättä, mutta siltikään se ei viihdy ulkona talvipakkasilla. Netta on toista maata, mikä taitaa johtua sen energisestä ja touhottavasta luonteesta, se liikkuu niin paljon ettei kerkeä ajattelemaan
ja tuntemaan kylmyyttä.

Paha sanoa ovatko muut samaa mieltä kanssani tämän kevät pennun suhteen. Oletteko? Mielipiteitä saa tuoda esille ja olisi kiva niitä lukeakin, että kumpana esimerkiksi te ottaisitte keväällä vai talvella.  Miksi?
Toki tälleen keväällä on kysyntää enemmän, joten aina ei itselle löydy sopivaa pentua, tai ei ole mahdollista edes varata valitsemastaan kennelistä pentua, niin paljon voi olla jo alustavia varauksia, että mahdollisuudet saada pentu kyseisestä kennelistä voivat olla hyvin pienet. Ikävä kyllä! Mullahan kävi näin silloin kun aikanani etsin koiraa itselleni, olin kiinnostunut Ceriinan koirista ja siellä olikin sopivan oloinen pentue. Sinne soittelin, mutta varauksia niin paljon että ohjasi suoraan soittelemaan Dogiwogin kenneliin, jossa myös varauksia narttujen suhteen oli paljon. Onneksi kasvattaja sai sumplittua asiat niin, että yksi narttujen varaaja vaihtoikin urokseen, joten silloin Ani oli varauksessa mulle. Olinpas onnekas!

Mulle kans tuli pentueeni suhteen paljon kyselyitä, osa varasi vähän epävarmasti, joten suosiolla pistin listan kärkeen ne ketkä tosiaan olivat halukkaita meiltä pennun hankkimaan. Tiedä sitten vaikuttiko asiaan se etten kuulu niin sanotusti "kunnon" kasvattajiin, mutta onneksi mua auttaa Netan kasvattaja, joka on paljon antanut
hyödyllisiä vinkkejä ja neuvonut epävarmoissa tilanteissa. Joten yksin en tässä tilanteessa ole. Luotettava kasvattaja on tukenani!
Mutta asiat pentueeni suhteen ovat hyvät, koirat tulevat saamaan paperit ja sirutuksen, sekä asian mukaisen hoidon, kuten madotukset ja meidän koirille sopivaksi todettua pentu ruokaa Jahti&Vahdilta.

Pennut ovat kasvaneet hyvää vauhtia, välillä saattaa paino pudota, mutta ei edelleenkään huolestuttavasti, eikä se ole yleistä. Aina se on noussut seuraavaan punnitukseen mennessä, joten milläänlailla ei olla
hysteerisiä. Sitten oltaisiin jos paino olisi jatkuvassa laskussa, eikä pentu olisi millään tavalla virkeä. Kuitenkin tämä viisikko on niin terhakkaa porukkaa ettei tarvitse huolestua, seuraan painoja todella tarkasti ja pidän sitä pentua silmällä jonka paino on laskenut. Liikaa en viitsi stressiä ottaa, koska Netta peilaa todella paljon omaa mielentilaani. Mitä enemmän panikoin, sitä stressaastuneempi se on. Joten olen rauhallinen ja liikaa murehtimatta.

Esitellään pennut yksitellen:

Keltainen uros

 Liila uros

 Oranssi narttu

 Valkoinen narttu

 Vihreä narttu

Kuuden päivän ikäiset pennelit

Noniin tänään pennut ovat täyttäneet huimat 6 päivää! Se on ihan kunnioitettava ikä noin nuorille ja elinvoimaisille pikku pennuille.
Painot ovat lähteneet hyvään nousuun, toisinaan nousee hieman enemmän ja toisinaan hieman vähemmän. Tällä hetkellä painonousussa johtaa keltainen uros, sillä on tänä aamuna puntariin pamahtanut vähän yli 400grammaa. Kyllä se aikamoinen jässikkä on jo! Vihreä narttu on ylittänyt jo 320gramman painon, tällä hetkellä se on pentueen pienin, mutta ei suinkaan heikoin. Sitkeästi se taistelee muiden maitomonstereiden kanssa maidosta. Hyvä niin, tiedänpä ettei ainakaan ole pentu heikoilla vesillä. Todella terhakoita ovat ja eläväisiä, Nettaa kiertävät monesti ympäri. Mikä lie tapa tämäkin? Yrittävät änkeä pienmmistä väleistä takaisin nisille ja jos ei onnistu, voi sitä huudon määrää.
Varsinkin yöllä pitävät kovaa meteliä kun nauttivat maidosta, tai äänekkäin on valkoinen narttu. Vissiin oikein maistuvaa maitoa kun pitää niin kovin äännellä. Siksi sitä tulee yöllä herättyä ja käytyä taajaan tahtiin tarkistamassa laatikon tilannetta, mutta koskaan ei ole ollut mitään hätää, mutta varman päälle kun pelataan käyn tarkistamassa joka kerta. Netta kyllä hoitaa hommansa oikein mallikkaasti, aluksi se ei osannut varoa kunnolla, joten talloi pentuja välillä, mutta nopeasti oppi ettei niiden päälle kuulu mennä. Nyt kun se palaa takaisin laatikolleen, menee hieman sivummalle maate ja odottaa, että pikkuiset ryömivät hänen luokseen. Kyllä tässä kohtaa voisi sanoa että kiihtyvät nopeammin kuin ferrarit koskaan :D

Koska nyt puhun noista pennuista, voisin sanoa että kotiin olisi tarkoitus jäädä yksi narttu ja tällä hetkellä tuo vihreä on vienyt voiton. Joten todennäköisesti se jää nyt meille sitten kun luovutus tapahtuu. Mutta toki vielä voi mieli muuttua, mutta luultavasti ei. Se vain tuntuu jotenkin silti omalta. Tie sitten mistä tämäkin tunne on tullut, mutta niin se vain on. Ehkä se omalla tavallaan muistuttaa Nettaa sillä tarmokkuudellaan..

Pennuille olen jo myös hieman virallisia nimiä katsellut, paljon aikaisemmin, jo silloin kun ensimmäistä kertaa Netta astutettiin. Toki rajoituksia kohdallani on, koska kennelnimeä mulla ei ole. Eikä pentujen nimissä saa olla samoja etu tai taka päätteitä. Esim vaikkapa Tiadors - Tiamoiner. Sama alku, joten kennelliitto ei sitä hyväksy. Noi eivät kyllä ole pentujen nimiä, kunhan nyt päästä heitin jotain :D
Tänään olen taas vähän karsinut nimiä, sekä katsonut uusia ja päättänyt mikä kuuluu millekkin. Toki tässä kerkeää vielä vaihtamaan nimiä moneen otteeseen, mutta edes jotain edistystä tähän pentu touhuun. Niin paljon muistettavaa, että pelkään jonkun asian unohtuvan.
Jossain vaiheessa sitä kuitenkin joku kysyy, että mistä olen nimet keksinyt, niin kerron vähän taustatietoa. Olen aina ollut hevosystävä, joten nimet juontavat sieltä suunnasta ja olen selannut varsinkin saksalais syntyisten hevosten nimiä. Lähinnä siksi että pinseri on saksalainen rotu, joten nimen täytyy juontaa jollakin tavalla sinne.
Ehkä olisi helpompaa ajatella nimiä jos voisi käyttää kaikkien kohdalla samaa alku kirjainta. En nyt tarkkaan muista onko tämä sallittua kennelnimettömällä, mutta pelaan varman päälle ja otan jokaiselle pennulle erialkuisen nimen, jotka eivät muistuta edes toisiaan.

Mitäs sitten? Aah tänään Ani ja Netta treffasivat tuossa pihallamme, hyvin meni, pientä jännittyneisyyttä aluksi, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää. Mutta loppua kohden meni jo todella hyvin! Onneksi. Ani oli ihan onneissaan kun pääsi takaisin kotiin - vain hetkeksi - oli se silti autossa vinkunut kun oli huomannut että meille päin ajellaan. Ihana tyttö! En viitsi pitää sitä kotona, koska se vinkuu kun kuulee penneleiden äänet yläkerrassa, mikä taas saa Netan levottomaksi, koska se suojelee vauvojaan tarmokkaasti. Parempi silti näin, Netta ei stressaannu liikaa, koska pentuja pitää vahtia niin paljon, nyt se pystyy rennosti nukkumaan niiden kanssa, eikä tarvitse pitää vahti moduulia päällä. Kyllä se omalla tavallaan ikävöi Ania, koska etsii sitä välillä kämpästä, tai siltä se näyttää, eivätkä tytöt ole koskaan olleet erossa toisistaan näin pitkään. Vain sellaisia aikoja kun olen Anin vienyt lääkäriin rokotuksille. Silloinkin Tero on ollut kotona Netan kanssa, joten siinä kohtaa ei paljon kerkeä sanomaan ikävöikö se sitä. Päätettiin kuitenkin, että tytöt näkevät kerran pari viikossa tässä meidän pihassamme, vain silloin kun pennut on ruokittu ja ne nukkuvat kylläisinä ja tyytyväisinä.
Kun hetki on oikea ja pennut sopivan ikäisiä Ani palaa takaisin meidän kotimme arkeen ja vilinään. Siksi sitä hetkeä voisi kutsua kun viisi vipeltävää ja Netta ovat taloudessa, mutta Ani omalla ihanalla mummonaisuudellaan tulee sitäkin hetkwåeä toivon mukaan rauhoittamaan :)

Tähän loppuun vielä kuvia suloisista penneleistä :)