Joten aloitetaanpas sitten sillä, että pinseripojat olivat meillä sunnuntaina hoidossa, Jarkko toi ne meille siinä yhden kahden välissä ja voitte vaan uskoa mikä sählinki täällä sisällä oli kun neljä pinseriä karaa ympäriinsä. Aika hätäiseen potkin ne ulos purkamaan sitä isompaa energiaa pois ja sen jälkeen pirautinkin äidille, että lähdettäisiinkö metsään lenkille. Saatuani myöntävän vastauksen, aloin pistämään itseäni pika vauhtia kuntoon. Koirat otin sisälle, pojat pistin hihnoihin ja tytöt saivat vapaana tulla autolle asti. Automatka sujui hyvin, Ani valtasi etupenkin kuningattaren elkein, Netta jäi pitämään pojille seuraa takapenkille.Menin sitten ylös (äiti siis asuu kerrostalossa) ja otin koirat mukaan. Se oli työn ja tuskan takana kävellä pari hassua metriä parkkipaikoilta rappukäytävälle, koirat kiskoivat joka suuntaan, eikä komentaminen auttanut, kun uusia hajuja ja paikka oli pojille täysin vieras, joten sekin vielä lisäsi innostunutta kiskomista. Päästyäni raapukäytävään, tytöt pinkaisivat ylös ja Noppa oli lähdössä perään, mutta hihna pysäytti matkan lyhyeen. Yatzi ei meinannut uskaltaa kävellä rappukäytävällä, eikä meinannut tulla rappusia ylös. Sain sitä hetken suostutella, ennen kuin se lähti kipuamaan rappusia varovaisesti. Kehuin sitä vuolaasti.
Sisälle kun päästiin pikkuveljeni (ei nyt niin pieni, pidempi kuin minä ja ikää jo huimat 16 vuotta ;D ) oli ihan ihmeissään kun neljä pinsua rynnisti keittiöön tervehtimään äitiä. Ani ja Yatzi menivät heti sekaisin, Miku (pikkuveljeni) luuli, että Yatzi on Ani ja toisin päin. Mutta kuka tahansa, okei ehkä ei kuka tahansa, tunnista niitä. Itse tietenkin osaa jo katsoa, kun on näitä jo vuoden päivät nähnyt :) Ja niillä kaikilla on erilaiset kasvon piirteet, mutta kuitenkin takaisin asiaan. Lähdettiin äitin kanssa aika nopsaan ulos, koirat kävivät vähän suurilla kieroksilla, joten lähdin poikien kanssa edeltä ulos päin. Yatzi ei meinannut tulla rappusia alas, joten siinä vierähti tovi kun sitä suostuttelin ja lopulta se lähti valumaan rappusia alas kehujen saattelemana.
Sovittiin äitin kanssa, että mä talutan poikia ja hän saa tytöt. Nooh myönnetään oli aika rankkaa taluttaa kahta innostunutta pinsua, jotka vetivät todella paljon. Pistin Nopan nopeasti kuriin, eikä se sitten enää kiskonut, joten tehtiin äitin kanssa vaihto. Äiti otti Nopan ja mä otin Anin (eli mulla oli sen jälkeen Yatzi ja Ani talutettavana) ja jatkettiin matkaa. Oli paljon helpompaa taluttaa kun Ani ei kisko lainkaan, joten pystyin keksittymään Yatziin enemmän, pikku hiljaa se alkoi rauhoittua, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi.
Kun pääsimme metsään, laitettiin Nopalla ja Yatzille fleksit ja tytöt saivat hihnat. Pojatkin lopettivat kiskomisen kun pääsivät vähän vapaammin kulkemaan. Ja sitten Yatzi haisteli maata vinhaa vauhtia ja käänsi päätään ja osui tikkuun, vinkaisten todella kovaa. Voi kauhistus kun mä pelästyin ja menin heti tarkistamaan oliko silmä puhjennut (heti pahin mahdollinen asia mielessä!). Luojan kiitos silmä kulmaan oli tullut pieni haava, vaikkei sekään nyt hyvä asia ole, mutta huomattavasti parempi kuin puhjennut silmä!
Jatkoimme matkaa ja selvisimmekin lenkistä oikein kivasti, pojat rauhoittuvat mukavasti, eivätkä paluu matkalla enää kiskoneet. Olin ylpeä pinsuista :)
Automatkalla kaikki kävivät pitkälleen, Ani ja Netta etupenkille ja pojat takapenkille. Söpöjä olivat!
Kotona kaikki neljä valtasivat välittömästi sänkymme, ylhäällä oleva kuva paljastaa kaiken :D En viitsinyt alkaa komentelemaan, koska niin ne olivat rauhallisia, eivätkä turhaan hötkyilleet jaloissa. Sainkin sen aikaa siivota rauhassa ja järjestellä muutenkin kämppää.
Illalla Jarkko tuli sitten noutamaan pojat kotiin, voitte vaan uskoa sitä jälleen näkemisen riemua, jopa meiän tytöt olivat innoissaan. Mistäköhän? Ai tosiaan Jarkosta, Ani ainakin antoi kovin pusuja ja halaili, heh :)
Aikalailla heti poikien poistuttua talosta, otettiin Teron kanssa Netasta tämä sunnuntain tärkeä poseerauskuva, jossa seurataan tätä kasvua. Sunnuntaina tuli huimat 27 vuorokautta täyteen. Ensi viikolle varaan tämän ultra ajan, josta sitten selviää, että onko tiineenä vaiko ei. Jännittää, koska tuntuu ettei tuo maha kasva, vaikka on se pyöreämpi kuin Anin, mutta katsotaan :)
 |
| On se hieman pullukka tuolta alavatsasta |
Maanantaina käytiin Teron kanssa porissa vähän shoppailemassa ja ostettiin sitten vessaan uus matto. Ja arvatkaapa kuka koira kävi sinne heti nukkumaan?
Juu tosiaan, meiän Ani! Neiti oli niin tyytyväinen, ettei vessasta poistunut hetkeen. En sitä sitten enempää viitsinyt häiritä, vaan jätin oven raolleen ja sammutin valot. Kyllä se siellä pitkän aikaa viihtyi, ennen kuin laahusti Netan viereen omalla pedille. Taisi olla yksinäistä vessassa :D On se hassu koira, mutta silti hyvin rakas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti