torstai 10. huhtikuuta 2014

Tallikoirat ja takaluukun kamaluus

Tänään Gille ja Jami pääsivät tallille kanssani lappaamaan paskaa - koirien kielellä, syömään paskaa. Gille on jo tottunut tallikoira, onhan se useaan otteeseen ollut mukana, mutta yleensä vain jos Terokin on ollut seurana. Tällä kertaa en ratsastanut - olisi tarkoitus mennä vasta illalla - joten aattelin mennä etukäteen siivoamaan karsinat, laittamaan ruuat ja vedet valmiiksi, toisinsanoen iltatalli tehty etukäteen valmiiksi. Ajattelin ottaa nuoremmat vesselit mukaani, jotta näkisivät muutakin maailmaa, sekä saisivat myös ulkoilla vapaana. Korjataan hieman, Jami sai olla vapaana vain puolet tuosta talli ajasta, Gille oli koko reissun irti. Se uskoo helpommin, eikä muutenkaan oikein välitä mistään. Hevosetkin ovat jo niin tuttuja, ettei niihin pahemmin kiinnitetä huomiota. Jami on kuulemma ollut serkkuni Siljan mukana tallilla, jopa ollut irti siellä, mutta se talli hieman toisaalla ja syrjässä, joten ei ole vaarallista. Tämä talli missä käyn, on sen verran lähellä tietä, jossa on paljon liikennettä, niin koiran ja muiden turvallisuuden vuoksi se oli aluksi kiinni. Lopuksi päästin vapaaksi temmeltämään, kun pystyin paremmin seuraamaan sen menoja ja touhuja. Hyvin uskoi! Kerran tarvitsi kunnolla ärähtää, että uskoi ettei oman mielen mukaan lähdetä reissailemaan. Gille pyöri niin tiivisti takanani, että välillä luulin sen lähteneen omille teille, sitte huusin sitä ja koira kiertää eteeni, hieman hämillään että miksi huudetaan. Kehuja sateli silti, vaikka emäntä on ihan hölmö ja sokea! Koirat ainakin nauttivat maalaiselämästä ja tietenkin hevosen paskasta. Jami taisi jopa lantakasassa käydä kirmaamassa, kuten Gillekin ensimäisillä kerroilla. Ihanaa, lantakoira!


Jami teki hevosiin jopa lähempää tuttavuutta, kuten ylemmästä kuvasta näkyy. Koiralla on ainakin metritolkulla tota kaulaa. Onneksi heppa on itse rauhallisuus, se onkin jo niin tottunut koiriin. Toki voihan aina jotain tapahtua, onhan se eläin, eikä siihen voi ihan sata prosenttisesti luottaa, mutta huomattavasti turvallisempaa näin, että ovat eripuolilla tarhaa. Eikä Tonu muutenkaan ole mikään murhanhimoinen hevonen, enemmänkin sellainen toisia kunnioittava hapannaama, heh, ehkei ihan totakaan, vaikka se kyllä kunnioittaa muita - johtaja tyyppi se on silti. 


Jami nautti vapaana olemisesta, kävi se hevosten vesikipallakin litkimässä vettä, ihan kun en olisi erikseen sitä jo tarjonnut. Mutta parempaa se on siellä mistä muutkin käyvät nesteyttämässä itseään, eikös vaan? Kyllähän pojasta vielä kelpo tallikoira kuoriutuu.


Sain peräti napattua - omasta mielestäni - oikein kivan kuvan. Toki koirat olisivat voineet näyttää vähän hilpeämmiltä, mutta jos ei innosta niin ei innosta. Hepatkin näkyy takana. En tiedä mikä, mutta jokin kuvassa miellyttää. Mitäs mieltä muuten ollaan?

Tähän samaan syssyyn voisi vielä vähän sepitellä tästä Gillen "karkaan takaluukusta etupenkille, vaikka en saisi tehdä niin" - tempuilusta, mitä ollaan kovalla vaivalla kitketty pois tavoista. Neiti ei tehnyt tätä niinkään ajon aikana, mutta kun auto sammutettiin ja poistuttiin autosta, niin sekuntti pari niin koira oli jo livahtanut takaluukusta etupenkille kyttäämään maailman menoa. Useimmiten vielä hätävilkut oli autossa päällä, bemarissa kun on vähän huonolla paikalla tämä kyseinen nappula. Joten koira pyydettiin autosta ulos, koskenut siihen ei voinut kun heti tuli pissat pitkin auton penkkejä - tämäkin tapahtui kerran, kun erehdyksissä koskin koiraan, luojan kiitos takapenkillä oli juuri silloin viltti. Sen jälkeen opein, että Gille pyydetään autosta ulos ja laitetaan takaisin takaluukkuun. Kuinkahan monta kertaa tätäkin toistettiin? Monia, monia, monia kertoa, laskuissakin menty jo sekaisin. Ei edes auttanut se, että Gillellä oli takana seuraa, sieltä tultiin pois. Hyvin se siellä kyllä matkustaa, oli kavereita tai ei, mutta kun autosta poistutaan niin heti sieltä pois. Rasittavaa. Lopulta oli pakko pistää neiti kiinni, kun auto jäi parkkiin. Tätä tehtiin monella toistolla, sitten taas koira irti. Ei toiminut, heti istuttiin etupenkillä. Uudelleen aloitettiin sama linja. Mutta ei, jästipää ei halunnut takaluukussa oleskella. Lopulta sitten uhkailin Gilleä (hahha joo kuulostaa tyhmältä) en edes muista kunnolla mitä sanoin. Olisko ollut jotain tähän tyyliin "Jos vielä tulet sieltä pois, niin et enää ikinä pääse mukaan"......? Jotenkin noin, vai olisko ollut vielä paljon pahemmin. En vaan jaksanut sitä pelaamista, ei ollut kiva pitää sitä kytkettynä, mutta ei Gille voinut takaluukusta poistuakkaan, opettaisi vielä Anille ja Netalle huonot tavat, niin siitäpä vasta riemu olisi revennyt! Mutta uhkailuni jälkeen, neiti ei ole takaluukusta poistunut. En usko uhkailujeni vaikuttaneen tähän, ehkä se oli vihdoin ja viimein käsittänyt, että joka kerta se joutuu takaisin, vaikka tuhannesti sieltä pois tulisikin. Nyt ollaan sitten ainakin joka toinen kerta palkittu makupaloilla oikeata käyttäytymistä, joten nyt luonnistuu tämä parkki istuskelukin, ilman että tarvii etupenkillä kytätä maailman menoa. Tyytyväisi ollaan!

Loppuun vielä kevennykseksi Ripe ja Tonu :)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Missä tytöt nukkuvat yönsä?

Oon varmaan useaan otteeseen maininnut tyttöjen nukkumapaikan yläkerrassa, ja siitä kuinka meidän makuuhuoneen syvennöksestä syntyi tyttöjen nukkumapaikka....? Näin ainakin muistini pelaa, heh. Kuitenkin aattelin aikani kuluksi sitten vähän kuvilla ja epämääräisten selitysten kera kertoa/näyttää tämän kaiken.

Tosiaan tytöt nukkuvat kanssamme yläkerrassa, omassa pedissään. Sänkyyn kun koirilla ei edelleenkään ole mitään asiaa. Toisinaan, saatan ottaa ne sinne hetkeksi löhöilemään viereeni, jos vaikka katson elokuvaa tai luen. Muuten ei toivoakaan. Olen niin herkkä uninen, että sellainen koiran kyhnöttäminen kyljessä kutittavine karvoineen, jatkuva siirtäminen pois tieltäni tai sitten koira mikä vaihtaa muuten vaan paikkaa useampaan otteeseen, häiritsee untani liikaa. Muutenkin tulee yöllä herättyä pariin otteeseen, jotka sitten näkyvät heti aamuheräämisissä. Tuntuu kun ei silmäystäkään olisi nukkunut.
Ihan näin nopeasti muistan myös joskus lukeneeni tämmöisestä asiasta, että lemmikin paikka ei ole makuuhuoneessa kun ihmiset nukkuvat. Kuulemma häiritsee ihmisen unta. Öööh, ihan sama vaikka koirat eivät olisikaan samassa huoneessa, nukun aina vähän levottomasti. Joten siellä saavat nukkua, ei häiritse, koska ovat muuten kyllä huomaamattomia, mutta samassa sängyssä nukkuminen ei tule kuuloonkaan.

Noniin, elikkä meillä on yläkerrassa vähän "rajoitetusti" tilaa, yläkerta muistuttaa enemmänkin käytävää kuin huoneita, mutta samapa se mulle, laajennusta suunnitellaan. 1800-luvun talo kun ei ole ihan sieltä suorimmasta päästä, tai muutenkaan ole mitään kartanon alkuja.
Tuossa kuvassa näkyy vasemmalla hieman koirien petiä, se on syvennyksessä - josta oli tarkoitus tulla alunperin kaappi petivaatteille, mutta asia sysättiin syrjään kun koirien pedin paiskasin tuonne. Kelpo paikka, eipä ole koirien peti heti jaloissa ja tytöilläkin on sitä omaa rauhaa. Sinne ne kirmaavat heti kun illalla ilmoitettaan että; "Nukkumaan". Gillellä toisinaan vähän hakusessa, että pitäisikö sitä sittenkin kirmata taka ovelle, että pääsis vielä ulos, vaikka just minuutti sitten sieltä tultiin, vaiko lampsia vanhojen rouvien perässä yläkertaan nukkumaan. Sinne Gille kun menee, niin siellä se pysyy, eikä nouse pediltä edes aamulla pois, ilman että annan siihen luvan. Mistä lie sitten tämän tavan oppinut...?
Ania saa puolestaan kiskoa pediltä pois, siellä se varmaan tuhisisi koko päivän, jos kukaan ei siihen kiinnitäisi mitään huomiota. Mutta hänen harmikseen, pediltä poistutaan viimeisen lähtijän mukana.
Netta nyt hiippailee perässä kun kerran pyytää,  mutta muussa tapauksessa se poistuu pediltä vasta kun viimeinen nukkuja - yleensä Tero alkaa osoittaa heräämisen merkkejä. Ollaan varmaa tällä hetkellä Gillen kanssa ainoita jotka on aamuihmisiä. Hyvä että kukko edes kerkeää aamukiekaisuaan tekemään kun me ollaan jo pystyssä. PS. Meillä ei ole kukkoa! Mutta yhdellä naapurilla on!

Meillä on makuuhuoneessa myös sellainen kiva karvamatto, aika paksu kaiken lisäksi, mutta tytöt eivät meillä siinä nuku. Toisinaan, jos pyykkejä laitan vaatekaappiin, niin siinä tapauksessa siinä kyhnötetään ja tuijotetaan puuhiani. Muuten, oma peti on paras paikka. Sieltä ei tosin näe niin hyvin yläkerran tapahtumia kun taas siitä matolta. Jami on ainoa ketä yönsä viettää matolla, mutta sellainen se on ollut pienestä pitäen. Siinä missä muut nukkuvat pehmeällä pedillä, erämaan Jami nukku kovalla lattialla.

Tässä kuvassa näkee vähän paremmin tämän syvennyksen, peti mahtuu sinne oikein hienosti. Isoin peti mitä löytyi Petenkoiratarvikkeelta, hienosti mahtuu kolme sopusuhtaista koiraa siihen nukkumaan. Tilaa yleensä jää vielä yllin kyllin, kun aina nukutaan kylki kyljessä. Näkyyhän tuolla pedin yläkulmassa vielä peitto, minkä olen koirille antanut käyttöön. Ani kietoo itsensä aina peiton alle ihme kiemuroille, jos Netta ei ole ensin kerinnyt valloittamaan sitä. Gille ei siitä sitten välitä tuon taivaallista, mutta nukkuu sen päällä, jos se on juuri siinä kohtaa mihin tämä käy makuulle. Ani myllää pari minuuttia, kunnes kaikki on sen mielestä OK ja käy levolle. Netta on nopeampi kaveri tässä hommassa, se vaan pyörähtää ja se on siinä. Toisinaan saattaa käyttää enemmän aikaa tähänkin hommaan, mutta harvemmin.

Mitäs sitä vielä mainitsisi....? Kaikki suhteellisen oleellinen on tullut mainittua. Nooh ehkä jätetään tämä tähän, jos kysyttävää, kysykää ihmeessä!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Vipinää ja vilskettä

Tänä viikonloppuna meillä onkin ollut menoa ja meininkiä, vaikka muille jakaa. Jamin hain meille hoitoon perjantaina työvuoron jälkeen, joten sisarukset pistivät kunnolla hulinaksi. Ulkona ne olivat suurimman osan päivästä, en viitsinyt sisälle ottaa riehumaan, ulkona kuitenkin enemmän lääniä. Vasta hämärän laskeutuessa otin ne sisälle, aika rauhallisia olivat, eikä ihme! Koko päivän ne jaakasivat toisiaan!

Tulihan sitä itsekin ulkona hieman istuttua ja seurattua noiden menoa, nauraen tietenkin. Hauskalta näyttää kun vuorotellen ne jahtasivat toisiaan, vaihto tapahtui aina kun toinen sai toisen kiinni. Gillekin saanut juoksuunsa enemmän vauhtia ja voimaa, mikä voipi johtua pyörälenkeistä, mitä ollaan vedetty aika säännöllisesti. Jami on aina ollut se reippaampi juoksia, mutta nyt se alkaa hieman jäädä Gillelle kakkoseksi. Neiti onkin pikku sukkula! Jami tosin tekee aina sellaisia yllätys käännöksiä, että Gille joutuu hieman pidemmän kautta kaartamaan saadakseen taas kiinni. Mutta jos Gille menee edellä, niin sekin osaa kyllä kääntyä aika vikkelästi, jolloin Jami joutuu myös hieman pidemmän kautta kaartelemaan.

Tero sitten grillaili ulkona meille vähän "iltapalaa", jolloin koirat toimivat vahtina ettei grillistä häviä mitään tai jos vaikka jotain irtoaisi herkkusuille myös. Oikein nauratti kun ne jonossa seisoivat ja tuijottivat herkeämättä grilliä, alla kuvaa tästä ruokajonosta.


Loppujen lopuksi Jami ja Gille painelivat taas leikkimään, kun vanhemmat rouvat jäivät hoitamaan vahti puolta. Eivät varmaan olisi ilmoittaneet, jos jotain olisi grillistä irronnut syötäväksi, kyllä sen verran ahneita ovat. Mutta nopeat syövät hitaat - pätee varman myös tässä..?

Ilta sujuikin sisätiloissa oikein leppoisasti, koirat vetivät hirsiä kukin mihin ruhonsa saivat tungettua. Rauhassa sai hoitaa iltapuuhia, niin ettei yksinään koirista pyörinyt jaloissa. Gillellä kun on tapana hieman ennen nukkumaan menoa käydä levottomaksi ja pyöriä yksin askelin perässäni. Nyt ei ollut puhettakaan hiipivästä varjosta.
Yläkertaan kun pääsimme, kävivät tytöt omalle pedilleen pitkäkseen, sen enempiä pyörimättä. Mutta Jami oli vähän kahden vaiheilla, menisikö se tyttöjen viereen pedille vai kävisikö se matolle pitkäkseen. Sänkyyn kun meillä ei koirilla ole asiaa, jonka Jami tietää varsin hyvin. Kyllä se sitten aikansa pähkäiltyään kävi matolle tuttuun tapaan pitkälleen.

Tänään sitten isä, Marja ja Xena tulivat vierailulle. Lähdin ihan ensimmäiseksi kokeilemaan mitä Xena sanoo pyörän rinnalla juoksusta, meillä kun kaikki koirat osaavat homman ja on ihan kelpo liikutus muoto, jos koiralla on hirveästi virtaa. Isä haluaisi Xenan alkaa pyöräilemään, joten siksi kokeilin ensin itse.
Xena aluksi hieman jarrutteli menoa, ei paljoa, mutta sen verran että vauhtimme oli todella rauhallista. Kehuin sitä moneen otteeseen, jolloin juoksukin alkoi muuttua huomattavasti rennommaksi. Hieman lisäsimme vauhtia, jolloin se on itsellekin helpompaa, myös koiralle, kun vauhtia on sopivan tasaista. Ei oikein mittään sanottavaa, paitsi että pariin otteeseen ihan alkulenkistä Xena yritti heittää ympäri ja palata takaisin meille, mutta jämäkästi ohjasin sen takaisin raiteilleen ja matka jatkui.

Takaisin meille tultaessa kerroin kokemuksesta iskälle ja Marjalle, joten isän on tästä helppo jatkaa jos niin haluaa. Kyllä se siitä sitten harjaantuu, kun säännöllisesti pyöräilee, Gillekin osaa homman kuin vanha tekijä, Jamista puhumattakaan. Netta nyt on itse lahjakkuus pyörän kanssa kulkemisessa, Ani nyt on sellainen jarrutteli, vaikka homman se osaa. Kuten moneen kertaan olen sanonut se ei ole juoksija tyyppi, joten Ania ei pahemmin pyörän kanssa juoksuteta.

Ihan lopuksi päästettiin kaikki koirat ulos kirmailemaan, Jami menossa mukana kun se on meillä ensi viikon hoidossa. Tässä tästä päivästä sitten sitä kuvasatoa. Enjoy!

Netta
Xena