lauantai 27. huhtikuuta 2013

Plussapallo ja hammastikku

Pieni tovi vierähtänyt viime päivityksestä, valitettavasti, aika vaan ei tunnu riittävän mihinkään. No mutta kuitenkin meidän tytöt ovat saaneet uudet lempinimet plussapallo ja hammastikku. Ja että miksikö? Ani on oma solakka itsensä, kun Netta taas näyttää sen rinnalla ihan
pyörivältä pallolta. Kyllähän sitä mahaa alkaa jo olemaan kun viimeistä tiineysviikkoa edetään, ensi viikolla pitäisi sitten synnytys tapahtua, jännittää ihan pirusti! 
Viimeksi kerroin siitä kuinka kävimme ultrassa, jossa silloin näkyi viisi palleroa. Toki sekin oli osviittaa antava, mutta nyt kävimme torstaina röntgenissä jossa näkyi kahdeksan pennun luurangot. Voitteko uskoa kahdeksan?! 
Nooh ei sen puoleen parempi se on tietää kuinka monta sieltä todellisuudessa on tulossa, jotta osataan varautua odottamaan, eikä jätetä Nettaa yksin vauvojen kanssa, vaikka synnytys olisikin vielä käynnissä. Pyörryttää jo ajatuskin, se on sekä mulle, että Netalle ensimmäinen synnytys. Tosin minä toimin kätilönä ja henkisenä tukena Netalle :)

Meillä on arjet sujuneet hyvin, Netta on oma pirteä itsensä ja Ani normaali mummoilija. Ja hyvä kun muistinkin Ani täytti eilen huimat 5 vuotta! Onnea murulle!
Harmillisesti se päivä meni ihan plörinäksi monen asian vuoksi, joten Anin synttäreitä ei juhlittu millään lailla, edes kakkua en kerinnyt neidille väsäämään. Mahtoiko Ania edes kiinnostaa, hirveästi se sai rapsutuksia ja haleja, korvikkeeksi kenties? 

Netan kanssa ollaan käyty kevyillä lenkeillä, en viitsi enää rasittaa sitä, toki se itse painaisi kuin höyryveturi menemään, mutta pakko vähän himmata. Kun pääsemme kotiin, se nukkuukin sitten suurimman osan ajasta. Mahtaako se jo aavistella tulevaa? 

Anikin lähtee sitten ensi viikolla äidille hoitoon, en viitsi sitä pitää kotona kun Netta on synnyttänyt, ettei vahingossakaan tapahtu mitään - pahaa. Kasvattaja kurssilla kun mainittiin että jos taloudessa on uros ja narttu, uros voi olla kotona pentujen synnyttyä, koska se väistää kyllä. Mutta kaksi narttua ja toisella pennut, ei välttämättä ole mikään hyvä yhdistelmä. Siitä voi syntyä tappelu. Toki voisin pitää Anin kotona ja jakaa kämpän kahteen osaan, mutta Anin ja Netan hermoja ajatellen, olen päätynyt siihen että Ani menee hoitoon. Neiti palaa kotiin sitten kun pennut ovat siinä 4-5 viikon ikäisiä, ehkä jo aikaisemmin käydään tekemässä tuttavuutta. Mutta sekin vielä harkinnan alaisena. Kuulostan jo omastakin mielestä ylisuojelevalta, mutta haluan kaiken menevän hyvin ja ettei mitään vahinkoa pääse sattumaan. Ani kun on Ani, eikä mikään yliystävällinen toisille koirille, mutta ei mikään pahakaan. Se on vain Ani

En vieläkään ole ihan täysin perillä että Netta tosiaan synnyttää ensi viikolla, olen sekaisin koska monta asiaa mielessä ja paljon töitä, ei paras yhdistelmä tällä hetkellä, mutta pakko sitä rahaa on olla kun pentuja talouteen tulee. Ihan selvä fakta, koska eivät ne pennut mitään voittoa mulle tuo, siltä se ehkä tuntuu kun saan pennuista rahat käteen. Kuitenkin kun siitä summasta miinusta kaikki mahdolliset kulut, niin asia on aikalailla plus miinus nolla, ehkä hieman voittoa, mutta ei mitään järjettömää summaa. 

Netta 56 vuorokautta astutuksesta, pallomaha<3

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vettä sataa, mutta se ei mieltä synkistä

Tänään on aamusta alkaen satanut vettä, hyvä asia toisaalta, pääsee eroon noista viimeisistäkin lumen rippeistä. Mutta sitten taas se potuttaa enemmän kuin tarpeeksi, pihat ui, kurakeliä, tytöt eivät viihdy ulkona ja eikä itsekkään pahemmin tuolla ulkona viitsi pihaa siivota. Kuitenkin se ei mieltä synkistä niin kuin yleensä, meinaan Netan tiineys on jo hyvällä mallilla, astutuksesta on nyt 43 vuorokautta. Maha pullottaa ja ruokahalua on ennallaan, toki aavistuksen väsyneempi neiti meillä kotona kuin yleensä. Nyt niitä "mummeleita" on kahden edestä, Ani on harrastanut tätä makoilua pennusta saakka, joten sille se on tuttua puuhaa, kun taas meidän duracelpupu-Netta nyt ottaa todella lunkista ja lepäilee suurimman osan ajasta.


Tässä kuvaa Netasta ja sen pullottavasta masusta, kuvakulma ei paras mahdollinen. Neiti ei millään suostunut seisomaan ja yksin yritin kuvata, joten tämä oli hätäisistä kuvista parhain, joten saa kelvata. Mutta siinä näkyy selvästi nisien turvonneisuus, sekä alavatsan laskeutuminen. Livenä tämä kaikki on helpommin havaittavissa. 

Netalle vaihdettiin pikkuhiljaa ruokaa J&V:n kanasta tuohon J&V:n penturuokaan, se on mennyt hyvin kaupaksi. Tämän johdosta Ani alkoi nirsoilemaan, koska ei saa samaa ruokaa, salakavalasti yrittää aina päästä Netan kipolle syömään, joten istuskelen aina keittiössä tyttöjen syödessä. Eihän siitä Anille varsinaisesti haittaa olisi, mutta en viitsi sille syöttää penturuokaa, koska se ei sitä tarvitse. 

Netan ruoka, Jahti&Vahti penturuoka
Anin ruoka, Jahti&Vahdin kana-ruoka
Viikko on sujunut rauhallisissa tunnelmissa, Netan kanssa otettu jo hieman kevyemmin. En halua sitä rasittaa, vaikka vielä se kyllä liikkuisi mielellään. Mutta otetaan varovaisesti, nousee muuten stressitaso liikaa, mikä alkaa sitten vaikuttamaan Nettaa. Se peilaa hirveästi omia mielialojani, jos olen hermostunut sekin on, jos olen iloinen se on leikkisä ja pirteä, jos olen surullinen se tulee viereen makoilemaan ja on erittäin tarkkaavainen ja seuraa mua tiukasti. On se hienoa, että joku seuraa tekemisiäni, joten pitää olla rauhallinen ja mieli avoimena, eikä nostaa stressiatasoa yhtään. Harmillisesti pitkät työvuorot ja saikkujen paikkaaminen alkavat nostamaan stressiä, en kuitenkaan mikään robotti ole, mikä jaksaisi ympärivuorokauden painaa töitä. Huh huh, no kuitenkin tänään otin kuvia tytöistä, sekä kisusta, Harjoittelin kameran käyttöä pitkän tauon jälkeen, näin talvisin tulee kuvattua hirveän vähän, mikä on harmi, koska koko kevät menee taas siihen asetusten hakemiseen ja tutustumiseen. Ja kesänlopussa osaan taas kameran ulkoa ja tiedän heti mitkä asetukset pitää laittaa missäkin kohtaa, mutta tänään meinasi palaa käämit noihin nappuloiden säätämiseen ja harjoituskuvien napsimiseen. Onneksi ihan kelpokuvia sain tuossa lopussa, joten esittelen niistä pari. Enjoy!



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Päivittelyä ja iloisia uutisia!

Mä en tosiaankaan ymmärrä miksi en kerkeä raapustelemaan tänne blogiin mitään tekstiä? Käyn kyllä monesti tsekkaamassa ja yritän kirjoittaa, mutta sitten taas lähden tekemään jotain muuta - mikä ei varmaankaan ole mitään erityisen tärkeää. Hohhoijaa!

Nyt yritän pitää tiuhempaa päivittelyä, koska mulla on erittäin iloisia uutisia tiedossa. Netta saa vauvoja! Wuhuu! Se on nyt todistettu ja ultrassa käytiin viime viikon alussa. Vieressä näkyy kuva, jossa yksi pieni pennelin kuva komeilee. Olen vieläkin ihan shokissa, enkä voi käsittää, että nyt meille syntyy ihan oikeasti niitä pentuja! Tätä ollaan odotettu liian kauan ja viimeinkin tämä kaikki tapahtuu, aah mikä helpotus.

Parisen kappaletta on pentu kyselyitä tullut s-postiin, mikä on hyvä uutinen. Meillä on ihan virallinen pentuilmoitus Pinserit RY:n sivuilla, joten siellä vierailleet rodusta kiinnostuneet ja pentua harkitsevat voivat lähettää s-postia. Olen todella tyytyväinen!

Yritän ensi viikolla tulla raapustelemaan vähän enemmän tästä asiasta, sekä kertoa muutenkin tyttöjen kuulumisia kuvien kera!