sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Syksyisissä tunnelmissa

Rehellisiä kun ollaan, niin kirjoittaminen alkaa tuntua tänne blogiin puurolta. Välillä on inspistä ja toisinaan taas ei. Enemmän ehkä nyppii se pelkästään itselle kirjoittaminen, blogilla ei niinkään ole seuraajia ja kävijä määräkin on niin minimaalinen että ei siitä sen enempää. Olisihan se kiva, jos joskus jotain kommentoitaisiin tai näkisin edes että tekstejäni luetaan.... Mutta palataan syksyisiin tunnelmiin.

Tänään käytiin ottamassa Teron kanssa tytöistä vähän kuvia, olen jo pitkään kytännyt kirkon muuria, josta saisi aivan mahtavia kuvia! Joten pakkohan se pakkomielle oli sitten toteuttaa ja kuvien jälki oli tätä luokkaa.



Kuvien asetelma ei ihan parasta luokkaa, eivätkä tytöt ole järin miten sen sanoisia edustavia kuvissa. Väreistä pidän kovasti. Syksy onkin kaunista kuvaus aikaa, jo itsessään värikkyyden vuoksi.

Syksy onkin rullannut meillä mukavasti eteen päin, kovin kummoista ei olla tehty, sitä perus koiran arkea iloineen ja vihoineen. Ainahan ei voi kaikki luonnistua oppikirjojen mukaisesti. Pari kertaa ollaan käyty läheisessä pellolla fiilistelemässä, toisin sanoen tytöt irrottelemassa.

Jamin seuraavat näyttelyt ovat marraskuussa Jyväskylässä. Hotellikin varattiin, ettei tarvitse lauantai aamulla lähteä ennen kukonlaulua ajamaan paikan päälle. Helpottaa huomattavasti ja ollaan virkeänä sitten edustamassa pinsereitä. Jännitystä ilmassa jo nyt, tuomari on Saaran mukaan eksoottinen, sieltä voi tulla ihan mitä vaan. Hyvää arvostelua ollaan hakemassa ja miksei jopa toista serttiä. Sitten enää yksi kun Jami on pari vuotias ja padam meillä on uusi suomen muotovalio. Mutta katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Palaillaan taas - toivottavasti pian! :)