Uutta banneria

Huh kyllä taas tuli tunnin jos toisenkin koneen edessä istuttua, että sain uutta banneria blogiimme tulevan vuoden vaihteen kunniaksi. Mitäs mieltä ollaan? Olisiko jotain paranneltavaa, parempia banneri ehdotuksia? Mites muuten yleisesti tämän blogin värimaailma, olisiko ehdotuksia vai kelpaako nykyinen? Mielipiteet tervetulleita :)

Itse olen kyllä tähän uuteen banneriin tyytyväinen, hermoja raastavaa hommaa, monta kertaa jouduin muokkamaan että sain siitä nykyisen näköisen. Mutta lopputulos on sen näköinen kuin siitä toivoinkin, ehkä jotain pientä paranneltavaa, mutta katsotaan sitä myöhemmin kun hermot taas ovat raiteillaan. Ehkäpä teen sitten kokonaan uuden, ihan turhaa muokkailen tätä vanhaa, mukavampi kun saa taas uutta kehiin! Mutta nyt mennään tällä ja toivotaan jotain kommenteja :)

Vuotta 2013 enää jäljellä muutama hassu päivä....

... jonka jälkeen taidetaan aloitella uusilla kujeilla. Vuosi 2013 on sisältänyt paljon iloa, mutta on se tuonut mukanaan myös surua. Itselleni vuoden kohokohta oli Netan pentue, siitä kuitenkin oltiin kauan haaveiltu ja puhuttu paljon Netan kasvattajan Saaran kanssa. Ja viimeinkin tämän vuoden keväällä yli suloiset pallerot syntyivät tähän maailmaan, täsmälleen samana päivänä kuin isoveljeni täyttää vuosia. Kohtalon päivä?

Mutta samainen onnen hetki toi mukanaan myös surua kun pentueesta kolme pentue menehtyi. Tai oikeastaan kaksi, yksi syntyi kuitenkin jo kuolleena. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaikka koville se hetki otti, itku puhelut tuli soitettua Saaralle, joka neuvoi parhaansa mukaan ja kehotti jatkamaan eteenpäin - tätä se kasvatus voi olla. Ja harmillisesti jouduin itse kokemaan sen karvaan puolen, kun pentuja menehtyy oudoin syin.

 

Onneksi kuitenkin viisi terhakkaa pentua jäivät tähän maailmaan tuomaan iloa perheilleen, meidän lähipiirissä kun nyt pyörii nämä kolme sisarusta niin iloa on sylin täydeltä kun vietetään aikaa yhdessä. Myös maailmalle matkanneet Uuno ja Gitta tuovat myös onnea itselleni, koska tiedän niiden olevan hyvissä käsissä. Ovathan ne itselleni rakkaita, vaikka niiden kanssa tulikin vietettyä vain 7 viikkoa yhdessä. Eihän se nyt mikään päätä huimaava aika ole, mutta kyllä siinäkin ajassa kerkeää kiintymään näihin lapsosiin. Hauskaa oli niiden kanssa touhuta - niitä aikoja muistelen lämmöllä koko elämäni!

 

Netan emäntaidoista olen erittäin tyytyväinen, samalla kuitenkin myös yllättynyt. Se on kyllä sosiaalinen ja erittäin ihmisläheinen koira, joka rakastaa paijailua ja hellittelyä, mutta toisista koirista se ei niinkään välitä - vaikka sosiaalinen onkin. Kyllä se taidan olla minä, ketä sen listan kärjessä on - tähän ei lasketa sitten metsä reissuja, jossa pupujen ja muiden elukoiden hajut vievät voiton.
Se hoiti jälkeläisensä tarmolla ja perusteellisesti, toki ihan aluksi kun ensimmäinen tähän maailmaan putkahti meni Neppari vähän hämilleen, mutta sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia. Todella tarkkaavainen se oli vauvoistaan, vierailla ei mitään asiaa pentulaatikon lähelle. Tutut olivat tervetulleita, mutta kun joku vauvaan koski Netta aloitti kyttäämisen. Tiedätte varmaan tunteen kun joku tuijottaa erittäin painokkaasti, sellaista oli Nepparin tuijotus. Kun jälkikasvu oli taas turvallisesti sen läheisyydessä, se kävi heti kaikki viisi pienokaista läpi ja huomasi heti jos joku puuttui.

En olisi koskaan uskonut, että itkisin niin paljon kun ensimmäinen pentu haetaan uuteen kotiin. Saara tuli hakemaan Gitan ensimmäisenä, mukana oli tosiaan vielä Netan emä Carkki, jotta pikkuisella olisi pitkällä matkalla jotain seuraa. Netta touhusi Gittan kanssa sinä aamuna aika terhakkaasti, mahtoiko se kenties aistia mitä tulisi tapahtumaan?

Netan emä Carkki on kyllä niin upea koira, että ei toista ole. Netta on varmasti perinyt siltä upeat emänlahjat ja varmasti koko upean luonteen! Oli ilo nähdä kolme sukupolvea samana hetkenä, Gitta pääsee upean koiran hoiviin, joka opettaa sille tämän elämän salat yhdessä Saaran ja Kiiran kanssa.

Mitäs vielä vuodesta 2013 mainitsisi?

Ehkä joulusta voisi mainita pari asiaa, eihän se kovin kummoinen ollut - lumikin hävisi kokonaan lähes saman tien kun viime postauksessa siitä niin hehkuttelin. Kuinka tyhmää! Täällä satakunnassa kelit olleet todella syksyisiä, pelkkää vettä ja tuulta. Paikat lilluu vedessä - oikein hyvää joulua vaan! Ei edes tuntunut joululta, vaikka sellaista vietettiinkin perheen kesken, sekä serkut olivat täällä meillä - mutta silti! Kyllä se lumikin vaikuttaa paljon hetkiin, varsinkin jouluun! Serkkujen äiti toi mukanaan oman koiransa Melli mopsin, sitä varten jouduin hakemaan Anille kuonokopan, koska se on nykyään niin agressiivinenen muita koiria kohtaan - vaikka se on ollut aina se sosiaalisin ja kiltein - no eipä ole enää! Tiedä mikä siihenkin on iskenyt. Todella rasittavaa kun se ei mukamas voi tulla kenenkään kanssa toimeen, kun oman perheen koirien - Jamia unohtamatta.
Aluksi Ani oli käymässä Mellin päälle, mutta kyllä sitä taisi potuttaa kun huomasi ettei saanutkaan toisen niskasta kiinni kun koppa esti kaiken. Loppua kohden se antoi Mellin olla ja tallustella meidän asunnossa joten koppakin otettiin pois - eikä mittää! Ne istui ja ohitteli toisiaan ilman mitään jännittyneisyyttä, sai kyllä huokaista syvään.
Hauska joulu oli silti vaikka ei koko tapahtuma joululta tuntunutkaan - pelattiin ja pidettiin hauskaa!

Perjantaina mentiin sitten mökille moikkaamaan iskää, Xenaa ja Marjaa, koko meidän poppoon voimin, äiti ja Jamikin lähtivät reissulle mukaan. Ani sai tervehtiä Xenaa kuonokopassa jälleen. Näin varmistetaan ettei kenellekään käy mitään, Xena kuitenkin hieman arka toisten koirien lähellä, johtuu varmaan paljon meidän poppoon vilkkaasta liikkumisesta, mutta mökkeily sujui oikein kivasti! Koirat pistivät oikein hulinaksi ja karasivat niin paljon, että yö meni rauhallisesti. Äiti tosin ei ollut yötä, vaan lähti kotiin Jamin ja Anin kanssa, joten meille jäi mökille vain kolme koiraa - Netta, Gille ja Xena. Aamulla alkoi taas sellainen vilske, että huh huh....

Ei tässä varmaan muuta, jos vaikka odotellaan innolla vuoden vaihdetta ja toivotaan että vuosi 2014 on paljon parempi kuin tämä vuosi - monellakin eri taholla ;)

Paljon kerrottavaa

Netta

On kyllä paljon kerrottavaa! Harmittaa oikein kun blogi on törttöillyt enkä ole päässyt meidän kuulumisia päivittelemään. Kone vaan herjasi tuossa taannoin ettei sivua pysty näyttämään ku sisälle kirjauduin, muuten kyllä näytti blogini, mutta heti kun kirjauduin niin herjasi välittömästi. Teron padillä olen täällä välillä käynyt kun se päästää sisälle, mutta en ole sillä vaivautunut kirjoittamaan kun kuvien kera teksti on mielestäni mielekkäämpää kuin ilman niitä. Toki tämäkin mielipide kysymys.

Jos vaikka mentäisiin ihan ensimmäiseksi meidän kuulumisiin. Tytöt voivat mainiosti - mitään kovin erikoista ei ole tapahtunut, lähes terveinä ovat pysyneet ja elämän iloisia kaikki! Ani ja Netta ottivat tuossa kuukausi takaperin ihan kunnolla yhteen, Netta jouduttiin viemään lääkäriin kun ei astunut toisella etusella kunnolla. Korva ihan rei'illä ja veressä, hieman lämpökin siinä nousi. Ani selvisi suhteellisen vammoitta, pientä linkkaamista mutta se meni ohi itsestään, toisin kun Netalla jonka jalka ihan turposi tuosta alanivelen kohdalta (en osaa nyt mittään lääkäri termejä) eikä antanut siihen koskea, heti alkoi kauhea vikinä. Neiti sai kipu-ja antibiootti kuurin kahden viikon ajaksi - oikein mallikkaasti otti joka päivä lääkkeet kahteen kertaan. Yleensä saa hieman tahia, on välillä niin jästi - matolääkettäkin sylkee ulos!

Gille

 

Gille on kasvanut oikein nätiksi neidiksi - sekä kyseessä on erittäin fiksu yksilö! Oppii nopeasti asiat, pari hassua toistoa niin yleensä tekee sitten ihan itsekseen kun pyytää - mutta valitettavasti neiti on myös erittäin jääräpäinen, joten jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Sen kanssa saa välillä vetää erittäin syvään henkeä ja kokeilla sitten uudestaan, josko asia menisi niin kuin minä haluan.
Sisäsiisteys opitkin menneet suhteellisen mallikkaasti perille, aamuvuoron pärjää hienosti ilman lirautuksia, mutta iltavuorojen aikana saattaa yhdet pissit olla lehdillä. Tiedä sitten vaikuttaako tähän se että Tero oli pari viikkoa kotona, joten Gille tottui siihen että iltaisin joku on aina kotona ja päästämässä sitä ulos jos hätä yllättää. Toivottavasti tämä vaihe menee pikaisesti ohi!
Yö pissi hetket - tai oikeastaan pissi pyynnöt ovat loppuneet kokonaan - mikä on suuri helpotus! Oli erittäin ärsyttävää kun pyyteli ulos, vaikka hätää ei aina ollutkaan, kunhan nyt kävi vain tsekkaamassa onko kisulla ruokaa ulkona. Mutta jos et vienyt ulos, se saattoi vinkua vaikka tunnin putkeen erittäin kovalla äänellä. Se jos mikä oli rasittavaa.

Jamin elämä äidin tykönä sujuu oikein hienosti, herra on jo täysin sisäsiisti! Hienosti jaksaa sen kahdeksan tunnin työpäivän ilman vahinkoja. On se vaan komea uros - enkä tarkoita tätä nyt vain siksi että kyseessä on kasvattini, vaan ihan rehellisesti se on komea yksilö - tulee kyllä ihan isäänsä Ticoon jo massiivisen rakenteen puolesta. Moni on Jamia kehunut ja erittäin moni luulee sitä dobermannin pennuksi! Vaikka äiti kuinka sanoo ettei se ole, niin heti seuraavalla kerralla samat ihmiset sanovat "Tuolta se dobberin pentu tulee!". Nooh eiköhän ne parin vuoden päästä viimeistään usko ettei se ole dobberi. Mutta toki ihmiste ketkä eivät hirveästi koiristi mittään tiedä voivat helposti luullaa mustaa pinseriä dobberiksi - koska kokoa on vaikea arvioida esimerkiksi kuvien perusteella. Mutta jos nämä kaksi olisivat vierekkäin niin ehkä sitten jopa EI-koiraihminen huomaa eron.

Gille ja Jami

Sitten toisenlaisiin uutisiin; yksi kasvateistani - Xena - palasi takaisin tänne kotikulmille - harmillisesti omistajan muutosten myötä. Olin erittäin iloinen kun ensin ilmoitettiin mulle, että tytön myynti on harkinnassa. Kerroin heti haluavani myydä tytön itse, jotta tiedän minne se päätyy ja kenelle. Se sopi oikein hyvin Xenan omistajalle. Samaisella viikolla, lauantaina, lähdettiin hakemaan Xenaa meille vantaalta. Äiti lähti matkaseuraksi Jamin kanssa, jotta tytöllä olisi jotain seuraa. Kuitenkin neiti lähtisi vieraiden ihmisten matkaan.

Matka sujui hienosti, neiti oli todella rauhallinen, vaikutti varmaan myös se että tuttuja ei ollut mukana ja ehkäpä se aisti elämässään muutosten tuulten puhaltavan. Xenan oli tarkoitus tulla ensin meille asustamaan, mutta sitten saatiin matkalla tai äiti sai puhuttua Xenan isälle asustamaan loppuelämäkseen. Kuinka hienoa! Ja olin tähän asiaan erittäin tyytyväinen, tiesin neidin pääsevän hyviin kotiin, jossa sitä rakastettaisiin ihan yhtä paljon kuin sen vanha omistaja rakasti sitä ennen tätä muutosta. Joten suoraan vantaalta ajettiin poriin isän luokse, ihan turhaan sitä neitiä ensin asuttamaan meillä ja sitten viedä isälle, liikaa muutoksia, joten näin säästyttiin kaikelta!

Isän luona asiat ovat sujuneet oikein hienosti, ensimmäin yö oli rauhallinen vaikka ennusteltiin vähän levottomuutta - mutta parempi niin että asiat sujuivat rauhallisesti ja sen suurempia häsläyksiä. Pienet pissat oli yöllä päästänyt, mutta sen jälkeen ei mitään. Tyytyväisiä ollaan kaikki - säästyin itse uudelta myynti prosessilta ja voin olla rauhallisin mielin kun tiedän Xenan olevan hyvissä käsissä.

 

Xena

Luntaki ollaan saatu maahan, vihdoin ja viimein - kyllä sitä pelaamista ollaankin jo kestetty ihan tarpeeksi. Ensin lunta, sitten vettä ja sen päälle pakkasta - oikein hienoa! Tiet aina peili jäässä! Mutta viimeinkin lunta, kevyt pieni pakkanen - ihanaa! Enhän mä talvesta erityisemmin välitä, mutta kyllä se tuossa menee kunhan pakkasta ei tule liikaa saatikka lunta.

Joulua kohti mennään hirveellä kyydillä - joten nappasin tänään aamulla tytöistä tonttukuvat, koirat eivät varmaan olleet asiasta yhtä innostuneita kuin minä, mutta sainpas kelpo otokset otettua.

Vasemmalla Ani tonttulakin alla piilosilla, keskellä Gille poseeraa ja oikeassa reunassa Netta erittäin tympääntyneenä touhuihini :)

 



Tänään oltiin vielä päivällä koirien kanssa montuilla, menossa mukana oli äiti Jamin kanssa, iskä ja Marja Xena-tyttelin kanssa ja me Gillen ja Netan kanssa. Hapannaama Ani sai jäädä kotiin, koska sitä ei voi pitää irti kun yrittää heti käydä Xenan päälle - tässä ruvetaan pikku hiljaa tutustuttamaan noita kahta toisiinsa, koska kuitenkin ollaan paljon tekemisissä keskenämme, eikä Ania viitsisi aina jättää pois tapaamisista. Kyllä menoa ja vilskettä oli jälleen kun neljä pinsua karaa suuntaan jos toiseen, Xenakin uskaltautui tällä kertaan vähän leikkiä sisarustensa kanssa! Perjantaina kun tavattiin ensimmäistä kertaa - Ani silloin mukana hihnassa - niin Xena jäi vähän sivummalle, vaikka mieli olisi tehnyt mennä vähän karaamaan joukon jatkoksi!

 

Gille ja Xena

Xena, Jami ja takan Gilleri

Xena, Gille ja Jami

Jami ja Gille

Gille ja Jami

Pikkunen Gille hippo lelunsa kanssa

Vihdoin ja viimein!

No johan onkin kestänyt tämän koneen kanssa tahiessa. Millään ei ole suostunut avaamaan nettisivuja, saatikka edes koneen omia tiedostoja. Nyt jo pari päivää toiminut ihan normaalisti. Tie mistä sitten tämäkin hetkellinen ilkeily johtui..
Mutta viikonlopun aikana yritän pistää päivitystä kehiin, kun viimeinkin saan mukaan kuvia! Kuvattomia päivityksiä kun en viitsi tehdä, mielestäni liian tylsiä luettaviksi ;)

Viikonloppuna palaillaan!

Koiran ilmat, mälsää!

Voi elämä, vettä satanut jo pari päivää putkeen, todella mälsää! Tai lähinnä se ottaa pannuun, ulos ei koirien kanssa paljoa mennä, ne eivät kun oikein siellä viihdy, tytöille tai siis tarkoitan isoille tytöille kyllä heitän sademanttelit niskaan ja menoksi, mutta Gillelle en raaski ostaa vielä kun se on kasvavassa iässä. Ihan turha ostaa uutta takkia joka kuukausi, tai lähes joka kuukausi. Mutta ulos sen raahaan oli sillä manttelia päällä tai ei, sisälle kun tullaan takaisin on pieni kuivaus tuokio heti eteisessä.

Myös pannuun ottaa se että Gille on "unohtanut" sisäsiisteyden opit, ulos tuo pikku prinsessa ei mene pissalle. Ulos kyllä menee, mutta tulee lujaa vauhtia sisälle pissalle, hermot menee! Kerran ulkoilin sen kanssa tuossa pihassa 20 minuuttia sateessa ja kun tultiin sisälle niin semmoista kyytiä pissalle olohuoneen mattolle. Käämit palo! Siinä hetken ärisin koiralle kiukkuisena siivoten erittäin tympääntyneenä pissoja ja mentiin uudestaan ulos, mutta ei sinne mittää tehdä, prinsessoja kun ollaan! Todella rasittavaa...

Päivityskin on jäänyt vähän unholaan kun kaikenmoista menossa yhtäaikaa. Viime viikonloppuna käytiin koirien kanssa metsässä ulkoilemassa, äiti ja Jami myös mukana, tässä vähän kuvasatoa siitä päivästä.

Jami

  Gille

 Jami

Koirilla oli hauskaa, käytiin vähän erillaisia reittejä, enemmänkin niitä sivupolkuja - eikä yleisiä ulkoilureittejä. Koiratkin saivat sitten vapaana kirmata, ilman että tarvi joka mutkaa käydä etukäteen tarkistamassa ettei kettään vaan tule vastaan. Valituksia kun saa aika usein, en itse ole kuin pari kertaa vaikka koirat olisi kytkettynä - koiria pitäisi ulkoiluttaa koirille tarkoitetussa paikassa, eli missä? Harjavallassa kun ei ole koirapuistoa, koirakenttä löytyy mutta sekin tarkoitettu treenaville koirille ja tietenkin jäsenille. Siinä on kyllä metsää, mutta siellä risteilee todella paljon näitä yleisiä lenkkipolkuja, joten missä pitäisi ulkoiluttaa? Kaikki muutkin koirakot käyvät Hiittenharjun metsissä, jopa yleisillä lenkkipoluilla - monesti koirat vielä irrallaan. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää kunhan koirat on kytkettynä, eikä niistä ole turhaa vaivaa muille liikkujille - tarkoitan nyt sitä etteivät ne rähise vastaan tuleville ihmisille, hyöki päi tai kävele muuten vain päin prinkkalaa - pujotellen puolelta toiselle jatkuvalla syötöllä. Näitäkin nähty enemmän kuin tarpeeksi! Ja sitten minä saan valitukset kun koirat kulkevat nätisti vasemmalla puolelle, kun vastaan tulevan koira hyppii puolelta toiselle - niin mulle karjutaan että opettele kulkemaan omalla puolella. Eli toisin sanoen millä puolella? Keskellä metsää?

Tästä polulta aloitettiin meidän lenkki, aika iso kinttupoluksi, mutta ei ole yleinen. Lähinnä autoilijat käyttävät sitä, sekä paikalliset crossi ajajat, kuten keskellä olevasta tummasta jäljestä voi päätelläkin. Näillä tienoilla vain pikkuiset olivat auki ja isot tytöt olivat kytkettynä. Yleinen lenkki polku kulkee vasemmalla puolella, suhteellisen lähellä, joten varmuudeksi isommat vielä kytkettynä. Etteivät vaan vahingossakaan saa vainua ja eksy väärälle reitille, muiden liikkujien kauhuksi.

Loppupeleissä kuljettiin tämmöistä polkua pitkin, tällä kertaa kaikki irti. Voi sitä riemun rajaa kun neljä pinseriä ravaa!

Miten tämä päivä alkoi.....?

Pitäisikö tämä päivitys aloittaa iloisilla vai vähän huonommilla uutisilla? 

Ehkä olisi parasta että aloitellaan niillä vähän huonommilla ja jatketaan sitten noihin iloisempiin ja piristävämpiin juttuihin. Eipä jää kenellekkään sitten huono mieli tämän päivityksen jälkeen, tai toivotaan ettei jää.

Elikkä aloitellaan sillä, että miten meidän tämä aamu alkoi tai tarkemmin sanottuna aamuyöstä, siinä neljän maissa kun ensimmäinen merkki koiran huonosta voinnista tuli esille. Gille meinaan yritti oksentaa aamuyöstä, kuitenkaan sieltä mitään tulematta ylös. Pelkkää kakimista, joten hetken kuluttua tyttö kävi uudestaan yöpuulle. Siinä tunnin päästä kun noustiin ylös, otin tapani mukaan Gillen ulos aitauksesta - missä neiti yönsä viettää, jottei pääse yöllä livahtelemaan rappusille, eikä päästelemään pisuja ympäri yläkerran laminaatteja - eikä koira reagoinut millään lailla. Tapansa mukaan se hyppii ja ulisee kun siihen häkin viereen menee, nyt ei yhtään mitään, makoili vain. Nappasin Gillen syliin ja kiinnitin huomiota siihen, että se oli todella lämmin. Siis oikeasti lämmin, onhan se aina omalla tavalla lämmin, mutta nyt se oli todella todella lämmin. Mainitsin asiasta Terolle, joka hieman asiaa vähätteli, mutta mä sitkeästi intin ettei kaikki ole ihan kunnossa. Päätin mitata ihan varmuuden vuoksi lämmöt ja onneksi niin tein, Gillellä oli yli 39°C kuumetta! Soitin siltä seisomalta äidille, josko se viitsisi tulla meille pitämään vahtia, koska itse joudun töihin. Ja miksi aina silloin kun jotain on hätänä?

Töissä sitten soitin äidille ja annoin eläinlääkärin numeron, johon hän saisi soitella, koska itse en pysty. Eläinlääkäri aukeaisi vasta yhdeksän aikaan ja mulla olisi seuraava tauko vasta siinä kahdentoista aikoihin, joten suosiolla pistin äidin hommiin.
Ei mennyt kauaakaan kun äiti kurvasi työpaikalleni ja kertoi sen mitä eläinlääkäristä oltiin sanottu. Tässä lista;

• Ei ole aikoja
• Kaikki Porin eläinlääkärit aivan täynnä varauksia (koska kyseiseen eläinlääkäriin oltiin soitettu paniikissa kun mistään ei saa aikoja)
• Pentu vähän äkkiä lääkäriin, tuollainen kuume ei ole terveellistä noin pienelle
• Nesteytystä!!
• Suositeltiin Tampereen Tuhatjalkaista, joka siis 24H auki oleva eläinlääkäri

Paniikkihan siinä alkoi hieman tulla, todella ihanaa istuskella kaupan kassalla siinä mielentilassa, kun päässä vaan pyörii Gillen hyvinvointi ja se mitä voi tapahtua jos sitä ei saada pikaisesti hoitoon! Pyysin saada lähteä töistä kotiin heti, onneksi suostuttiin, vaikka tosin jouduin vajaan puolentunnin odottamaan että pääsen pois. Työvuoroni paikkaaja tarvitsi saada, onneksi sellainen löytyi, joka lupasi tulla välittömästi. Siitä sitten tuhatta ja sataa lähdettiin ajamaan Huittisiin eläinlääkärille, jolta oltiin saatu - luojan kiitos - aika! Eläinlääkäri oli juuri vapaalla, mutta lupasi tulla hoitamaan pennun. Ihanaa, onneksi tuollaisia ihmisiä on vielä maanpäällä!

Eläinlääkärissä Gille punnittiin, painoa neidillä oli 5.35kg, aika pieni on, meinaa sisar Gittalla on painoa lähes 7 kiloa! On tuo meidän tyttö vaan niin rimpula, ehkäpä tarvitsee hieman lisätä ruuan määrää, koska se on sellainen ikiliikkuja, no mutta kuitenkin asiaan. Sitten keskusteltiin hieman mitä ollaan huomattu, onko käytös ollut parin päivän sisällä mitenkään poikkeavaa ja miten huomattiin koiran muutos. Todella fiksun oloinen eläinlääkäri, joka oli aidosti kiinnostunut Gillen voinnista. Keskustelu tuokion jälkeen siirryttiin hoitohuoneeseen, jossa mitattiin kuume uudestaan, näytti edelleen yli 39°C. Pentu käytiin kokonaan läpi, kuunneltiin sydän ja keuhkot, eikä mitään sanomista tullut, kaikki kuulosti hyvältä ja normaalilta. Gille sai tuon jälkeen antibiootti pistoksen ja joutui vielä tiputukseen, joka siis laitettiin ihon alle, ei suoneen. Aika rimpuileva oli, mutta kyllä se siitä sitten rauhoittui, onneksi. Ensimmäisellä kerralla se sai sen neulan irti, joten hieman verta valui, mutta toisella kerralla onnistuttiin pitämään sitkeä sissi kurissa.

Loppujen lopuksi lähdettiin kotiin, suhteellisen virkeän pennun kanssa, voi johtua myös siitä että vieraspaikka ja siinä vähän jännitystä. Automatkan nukkui, ei yhtään mitään reagointia. Seurailtiin sitä vaivihkaa.

Tämä kuva otettu ennen kuin Gille pääsi lääkäriin. Oikea sairastukijoukot ympärillä. On mulla ihanat koirat!

Gillen pää näkyy tuolla keskellä, Jami-veli vasemmalla kuvassa, Netta-mamma ylhäällä ja Ani-täti oikealla.

Olivat kuulemma koko ajan Gillen lähellä, nukkuivat sen vieressä, eivätkä poistuneet siitä mihinkään.

Mahtoivatko ne tietää ettei neidillä ole kaikki hyvin?

Lääkäristä kun kotiuduttiin, oli neiti hieman virkeämpi, mutta ei kuitenkaan oma itsensä. Sitä sitten seurailtiin tarkasti, että juo ja syö. Kuumekin varmaan antibiootin ansiosta laskenut, meinaa pentu ei ollut läheskään niin lämmin kuin aamulla. 

Huomenna uusi mittaus, jotta nähdään ettei lämmöt ole nousseet yön aikana takaisin. Toivotaan että selvittiin pelkällä säikähdyksellä, koska syytä tähän äkilliseen kuumeen nousuun ei osattu sanoa. Onko kenties syönyt ulkona jotain sopimatonta? Vai onko ampiainen pistänyt? Vai onko jotain muuta takana? Arvuuttelu tässä kohtaa on hieman turhaa, mutta ehkä suotavaa.

Sitten siirrytään iloisempiin ja hauskoihin asioihin, tai oikeastaan kuviin, jotka toivon mukaan saavat hymyn nousemaan huulille. Jami oli meillä lauantaina hoidossa ja vietti sitten samalla Gillen kanssa pyjamabileet koirien tapaan, meinaan velihukka oli yökylässä. Äiti oli häissä, joten ei pentua viitsinyt pitää kotona yksin niin kauaa, kun meilläkin oli kerran mahdollisuus olla. Oli kyllä aika terhakka päivä, kaksi vilkasta pentua touhottivat lähes koko ajan. Mahtoivatko ne missään välissä nukkua? Aina kun tulivat mua vastaan olivat niin kovassa vauhdissa että korvatkin hulmusivat takana. Ehkäpä nämä oheiset kuvat siltä päivältä saavat nyt hymyn huulille :)

Auringon paistetta!

Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa! Aurinko on jo monta päivää paistanut siniseltä taivaalta, vaikka useimmiten aamu onkin näyttänyt masentavan harmaalta, mutta pikku hiljaa se on alkanut kirkastumaan. Itse en yhtään pistä pahakseni, kesälomaa on hurjasti mukavampi viettää kun on oikeasti "kesäloma ilmat".

Ollaan tyttöjen kanssa vietetty pihallamme aikaa, leikitty ja vähän vanhempien kanssa pienesti tokoiltu. Toki Gillenkin kanssa ollaan treenailtu ja istuminen onnistuu jo todella hyvin! Seuraavaksi olisi tarkoitus omettaa maahan meno käsky, mutta miten sellainen opettaa hyperaktiiviselle pennulle, jolle istumaan opetuskin oli hampaiden kiristelyä? Ehkäpä jonkun keinon keksin, mutta sitä katsellaan hieman myöhemmin. Gille on kyllä nopea oppimaan, mutta se on vain niin aktiivinen, ettei se millään tohdi keskittyä. Tästäkin jo edellisessä raapustuksessa mainitsin, mutta kun Jamin kanssa olen myös hieman touhunnut, niin se on kyllä itse rauhallisuus - varsinkin pennuksi. Kyllä se on energinen, mutta se tohtii keskittyä paremmin kuin Gille. Hohhoijaa....

Käytiin sunnuntaina Herrojenpäivillä, joka siis sijaitsee koirarannan tuntumassa - elikkä toisin sanoen Yyterin suunnalla tuolla Porissa. Mukana oli vain pikkupennut Gille ja Jami, isommat saivat jäädä kotiin hengähtämään. Herrojenpäivillä saa olla koiria rannalla, mutta uimaan ei (viissiin) saa mennä...? Siellä on ennenkin ollut koiria, mutta kukaan ei ole koskaan vedessä ollut, johtunee varmasti siitä että koiraranta on siinä ihan vieressä mihin voi sitten koiria mennä uittamaan. Meilläkin pennut olivat mukana sosiaalistamisen vuoksi, siellä on paljon ihmisiä ja erilaista hälinää kuin täällä tuppukylässä. Kyllä siellä pari muutakin koiraa oli, mutta olivat hieman sivummalla.
Hauskinta koko reissussa oli sellaisen pikkutytön lausahdus kun se näki sisarusten touhuavan Teron päällä - joka siinä ohella yritti ottaa aurinkoa. Todella heikoin tuloksin! Kuitenkin asiaan, tämä pikkutyttö tuli isänsä, pappansa ja veljensä kanssa rannalle - tai luulen tämän kokoonpanon olevan tämä kuin raapustan. Niin tyttö pysähtyi aivan siinä vieressämme ja sanoi; "Isi kato kisuja". Oli kyllä pokassa pitämistä, tytön isäkin vain sanoi jotain siihen suuntaan joo niinpä näyttää. Eikös lapselle kannatta opettaa oikea merkitys oikealle eläimelle? Ihan sama asia kun joku katsoo lehmää ja sanoo sitä hevoseksi tai kani on marsu. Noooh kuitenkin, tämä samainen tyttö meni pappansa kanssa jossain vaiheessa taas siitä meidän ohi ja taas sama toteamus, että pennut ovat kisuja. Pappa sitten korjasi, että ne ovat koiria, mutta tyttö sitkeästi väitti niitä kisuiksi. Pappa sitten naureskeli ja sanoi meille ettei ikinä ole nähnyt tuollaisia kisuja. Naurettiin siinä sitten ja sanottiin että uusi rotu kyseessä.

Tämä viikko onkin sujunut mitä suurimmassa määrin ulkoillen, takaovi vaan auki ja koirat oleskelevat ulkona sen aikaa kunnes pyydän ne sisälle. Jopa Gille pysyy isossa aitauksessa, eikä yritä mitään karkuri matkoja. Positiivista! Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, josko se oppisi pahat karkuri tavat Netalta, joka on nyt pariin otteeseen tullut aitauksesta yli. Sekin silloin jos joku tulee pihaan tai jos olen Gillen kanssa etupihalla. Josko se karkaaminenkin loppuisi kunhan saadaan Teron kanssa tehtyä tuo uusi aita koirille.

 Jami

Kuulumisia pentujengin lähdettyä maailmalle

Kylläpä on taas vierähtänyt viime päivityksestä, mutta ei ole ollut aikaa kun Gillen kanssa ollaan harjoiteltu sisäsiisteyttä ja tottakai tutustuttu tähän ihmeelliseen maailmaan. Mutta nyt viimeinkin, kun kaikki kolme ottavat tyytyväisinä nokosia, pääsin koneelle päivittämään meidän kuulumisia.

Tosiaan Gittahan lähti ensimmäiseksi maailmalle ja siitähän jo raapustelin aikaisemmassa päivityksessä.  Samaisella viikolla lähti torstaina Uuno uuteen kotiin Onni-pinserin seuraksi, joka on pentueen isän Ticon veli. Joten setä Onni pitänee Uunon kurissa, heh! Sitten perjantaina lähti Xena uuteen kotiin. Haikea mieli siinä tuli kun pennut lähtivät, mutta tänne koti nurkkiin jäi sitten vielä meidän Gille ja silloin vielä kotia vailla oleva Jami. Äiti lupasi ottaa Jamin siksi aikaa hoiviinsa kunnes sille löytyisi sopiva koti. Pari ihan potentiaalista ilmoitusta tuli ja aina kun vastasin, olivat jo kerinneet varaamaan muualta.... ööh? Enhän mä nyt sentään kerkeä joka minuutti nettiin, töitäkin kun pitää tehdä ja kolme koiraa hoidettava, joten netti ei ole elämässäni se ykkös asia!
Jonkun ajan kuluttua äitillä sitten vähän paloi käpy Jamiin, kun se enemmän kuseksi sisälle kun ulos, piti pelkkää vinkumista ja oli todella levoton. Sanoin sen olevan ihan normaalia pennulta, Jami kun oli enemmänkin se seurallinen tutkiskelija, joten sillo oli varmasti aikamoinen järkytys kun se joutuikin olemaan yhtäkkiä yksin. Sitten hieman tiivistettynä äitin kanssa kinasteltiin, pistin Jamista uuden ilmoituksen ja tuli jälleen pari ihan hyvää ostaja ehdokasta. Loppujen lopuksi äiti sitten sanoi haluavansa pitää Jamin, jos se vaan mulle sopii. Tottakai se sopi, paremmin kuin hyvin! Tosin äiti sanoi, että Jami saa tulla mun nimiin. En tiedä miksi, mutta ei sillä nyt niin väliä, äitin se kuitenkin on.

Jami, Gille tuolla takana ja Ani :)

Anikin tosiaan palasi takaisin meidän arkeen ja oli se aika jännittävää, neiti kun on niin äkäpussi omalla tapaa. Eikä todellakaan siedä sitä että sen yli mennään tai ylipäätään sen lähelle mennään. Netan se hyväksyy todella hyvin, sekä Sannin pojat - elikkä Nopan, Yatzyn ja Kimblen. En kuitenkaan ruvennut sen kummemmin stressaamaan, vaan annoin Gillen tallustella kotona kuten muutkin saavat. Aluksi Ani oleskeli omissa oloissaan tietokonehuoneen puolella, mutta nyt se on alkanut ottamaan enemmän kontaktia Gilleenkin. Menee samaan petiin nukkumaan ja muutenkin oleskelee jo samoissa tiloissa. Jopa leikkii, tosin ulkona, mutta kuitenkin edistystä sekin!

Viime viikolla käytiin Sannin ja Yatzyn kanssa montuilla juoksuttamassa koiria, mukana meiltä oli kaikki kolme neitiä. Hyvin meni, Yatzy oli ihan super hieno! Se antoi Gillen olla, toki se vähän nuuskutteli että mikäs tämä pikkuinen on, mutta muuten oikein super herra! Mutta tosiaan Yatzy oli saanut upeasti massaa sitten viime näkemän, nyt se näytti oikein komealta - oikein urokselta, eikä pentumaiselta. Sanni on tehnyt hienoa työtä!

Yatzy :)

Gillen kanssa ollaan tutustuttu maailmaan ihmeellisyyksiin, ilman Nettaa ja Ania. Gille tuntuu kuitenkin enemmän seuraavan näitä kahta kuin sitä mitä minä teen. Omalla tavalla huono juttu, mutta sitäkin saatu hieman korjattua. Kyllä se tietyllä tasolla seurailee puuhiani, mutta jos Netta on ulkona, niin se on aivan sama olenko sisällä vai toisella puolella pihaa, Gillen silmiin osuu vain mamma Netuska. 

Pieniä opetus hetkiäkin on meillä ollut, varsinkin luoksetuloa ollaan treenailtu ahkerasti, niin sisällä kuin ulkona. Se sujuu jo suhteellisen hyvin, toki välillä pikkuneidillä on korvat tiiviisti off:in puolella, mutta kyllä se toivottavasti siitä sitten tasoittuu kun ikää alkaa tulemaan. Myös istumista ollaan treenailtu. Harmikseni Gilleä on vaikea opettaa sen liiallisen energian vuoksi, tai korjaan sähläämisen vuoksi. Se ei millään tohdi keskittyä, jos vaikka vertaa Jamiin, joka on itse rauhallisuus. Kyllä Gille osaa istua, mutta se vaatii pitkän hermon ja hurjasti onnistuneita toistoja. Kyllä se tästä - aikanaan.

Toivottavasti kerkeän taas piakkoin päivittelemään kuulumisiamme :) Blogin bannerikin pitäisi uusia!