Synttärisankarit ja tulevat pentutreffit

Piti jo tiistaina tulla raapustelemaan blogia, mutta millään ei kerinnyt - töitä, töitä ja töitä. Eihän mulla riitä vapaa aika kaikkeen mihin tarvitsisi, joten tulen kirjoittamaan tyylikkäästi myöhässä. Pikkuset pennelit täyttivät tiistaina 1-vuoden! Juhlat vietetään vasta lauantaina, lähes koko pentueen voimin, Gitta ei tällä kertaa pääse mukaan, mutta Uuno tulee, mikä on hieno uutinen. Ehkä jossain vaiheessa saadaan koko pentueen voimin treffattua.

Sisarusten synttäripäivän kunniaksi napsittiin vähän kuvia - onko ihme? Ei niitä hirveään monta tule tänne esille, piti vähän karsia - liikaa kuvia ei hyvä, ilman kuvia ei hyvä. Joten toivotaan että meillä on niitä sopusuhtaisesti. Anista ei nyt tule ikävä kyllä kuvia esille, vain Gillestä, Jamista ja sitten tietenkin pentujen emästä Netasta. Eihän vanhaa rouvaa sovi unohtaa, tämä kuitenkin nämä iki ihanat hauvavauvat tänne maailmaan pyöräytti.

Kuten kuvasta näkyy, se on otettu katolta, ei siis meidän talon, mutta koirankopin katolta. Netta hyppäsi sinne, kun mielenkiinnosta testasin, että totteleeko. Kivoja kuvia sain, mutta mielestäni tämä oli paras. Netta näyttää ihan itseltään, tuollaiselta reppanalta....?

Tyypillinen kuva Gillestä, yli poseeraus ja tuo asento - naurattaa! Muut koirat ovat sellaisia hauskoja, erilailla kuvauksellisia, niin Gille on tuollainen. Jähmetys ja läpitunkeva tuijotus. Osaahan sekin olla myös hauskan kuvauksellinen, mutta kyllä tämä on se yleisin asento.
Ja kuten näkyy kuva on samaiselta koirankopin katolta, neiti hyppäsi sinne sen enempää miettimättä, joten Netta häädettiin alas ja eikun räpsimään kuvia. Paras otos - siis kirjaimellisesti, muut olivat epätarkkoja, kameran kanssa tuli sählättyä tässä kohtaa. Mutta pääasia että myös julkaisu kelvollinen kuva saatiin!

 Jamista saatiin paljon kivoja kuvia, mutta tässä se oli ei niin äijämäinen - enemmänkin söpö pojankloppi. Hetken sain suostutella että hyppäsi katolle kuvattavaksi, eihän sitä nyt sopinut erilaisella taustalla ottaa kuvia. Tyytyväinen olen!

Sisarukset vielä yhteiskuvassa - huomatkaa Gillen poseeraus, samanlainen kuin yksittäinen? Aikalailla. Mähän sanoin että sen tyyli on enimmäkseen toi!

Jos sitä vielä sitten raapustelisi viikonlopun mökkeilystä. Lähdettiin lauantaina aamuvuoroni jälkeen ajelemaan kankaanpäätä kohti, jopa Ani tuli mukaan, vaikka se ei oikein Xenan kanssa toimeen tule. Mutta pakko niiden on opittava olemaan, koska kuitenkin perhettä tässä ollaan ja paljon tekemisissä, niin ei yhtä koiraa voi aina heivata mäkeen kun lähdetään yhdessä jonnekkin. Joten mukaan pakattiin turvallisuuden vuoksi kuonokoppa.
Perille kun päästiin, niin Anille kuonokoppa päähan ja koirat sitten autosta ulos, meni ihan hyvin. Ani koetti vähän uhitella ja näykkiä, heikoin tuloksin, koska eihän se saa toisesta kiinni kuonokopan vuoksi. Gille leikitti Xenaa sen minkä kerkesi ja niitä oli hauska seurata - kuten aina! Vauhtia piisasi!
Mutta joskus sekin onni kääntyy - Gille rupesi uhittelemaan luusta ja ei mennyt kuin sekuntti pari kun koirani kävivät yhteistuumin Xenan päälle. Hemmetti kun kiehutti! Omat koirat komennukseen ja sitten tarkistamaan Xenaa, joka linkutti menemään vinkuen eteenpäin. Pari reikää selässä, helposti hoidettavissa, sitten venähdys etujalassa. Ei muuta, koko koira käytiin läpi tunnustellen. Jalkaan vaan kylmää, jotta saadaan turvotus laskemaan ja haavat pestiin. Koirilla tilanne oli nopeammin ohi, hetken päästä jo oltiin kavereita - tosin Xena oli hieman varautunut, mutta meni kuitenkin muiden mukana. Se on kuitenkin luonteeltaan hieman arempi kuin omat koirani, jotka ovat lauma elämässä joutuneet karaistumaan eri tavalla kuin yksin elävä koira. Koko sen illan Xena hieman arko jalkaansa, mutta ennen nukkumaan menoa ne Gillen kanssa jo painivat kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Onneksi koirat eivät ole mitään koston himoisia, vaan elävät hetkessä. Itse varmaan hautoisin jo vuosisadan kostoa, heh.
Seuraavana päivänä Xena käveli ihan normaalisti, ei jälkeäkään eilisestä turvotuksesta tai linkkaamisesta. Onneksi sitä on koirien kanssa elänyt ja osaa jo tutkia kun tälläisiä tilanteita sattuu. Pelkällä säikähdyksellä selvittiin.
Sitten iloisempiin uutisiin - Ani oli lähes koko mökkireissun ilman kuonokoppaa, eikä mitään ongelmaa, kertaakaan se ei ollut itse käymässä Xenan päälle, antoi toisen olla rauhassa tai sitten nuuskuttelivat toisiaan hännät rennosti heiluen. Tytöt nukkuivat jopa samassa huoneessa - jopa sängyssä isän ja Marjan lämmikkeenä. Todella hienoa! Tyytyväinen olen Aniin, kyllä se osaa olla siivosti kunhan vaan viitsi vaivautua. Eikä leiki mitään metsäkarhua. Loppuun vielä kuva mökkireissun samoilusta metsässä neljän pinsun kanssa.