lauantai 28. huhtikuuta 2012

Tavara postaus

Tylsyyteeni päätin tehdä tälläisen postauksen, jossa esittelen tyttöjen tavaroita ja asioita joita tytöillä on. Jonkun verran on tullut laitettua rahaa tyttöihini, mutta ei sen väliä. Tykkään ostella niille kaikenlaista, joskus vähän liikaakin, mutta onko se väärin?

Aloitetaan vaikka esittely tyttöjen ruokapaikasta. Alunperin tytöillä oli sellainen muovinen liukuestetupeilla varustettu kippa, mutta sitten eksyimme Mustiin ja Mirriin, josta ostimme nuo mustat posliiniset kipat. Ne painavat suhteellisen paljon, mutta ovat kätevät ja kivan näköiset.
Juomakippana tytöillä oli myös sellainen samanlainen muovinen kuin ruokakippana. Ostimme silloin siellä samaisella reissulla tuollaisen ruskean posliinisen juomakulhoksi. Se on paljon isompi kuin se muovinen.
Sitten Tero on väsännyt juomakipan alle tuollaisen sinisen korokkeen, se on ehkä jonkun 20cm korkea tai 30cm, mutta juuri sopivan kokoinen tytöille. Tytöt ruokailevat keittiössä, onko ihme? Kuitenkin ruokapaikka on lähellä jääkaappia, ehkä on parempi että näytän  piirtämäni hauskan kuvan :D


Ehkä on vähän epäselvän oloinen, mutta jos vähän selvitän. Elikkä tuo iso soikea vasemmalla yläkulmassa kuvastaa keittiön pöytäämme. Tuo harmaa oikeassa yläkulmassa on jääkaappimme ja tuo J-muotoinen sarake kuvastaa keittiön tasojamme. Tyttöjen ruokapaikan olenkin jo kirjoittanut :) Älkää naurako, en jaksanut oikein panostaa tuohon piirustukseen, koska se ei ole nyt pääasia. Halusin vain selventää, että missä tytöt ruokailevat.

Tytöille on tullut ostettua monenmoisia herkkuja ja luita, joten näytän nyt mitä tällä hetkellä kaapistamme löytyy. Kaupoissa keksien valinnan vara on suhteellisen hyvä, mutta yleensä pitäydyn Pedigreen kekseissä. Ne maittavat tytöille hyvin, olen toki ostellut Lidlin Orlond merkkisiä keksejä, sekä Friskiesin. Mutta Pedigree on ollut enemmän mieleeni. 

Tuon purkin ostin joskus Lidlistä, siellä sisällä oli keksejä moneen eri muotoon, mutta ne on aikoja sitten syötetty tytöille. Tuo purkki on todella kätevä ja pidänkin sitä aina keittiön tasolla, sieltä on silloin nopein tapa ottaa pari keksiä ja palkita tyttöjä hyvästä käytöksestä. Tällä hetkellä siellä sisällä on Pedigreen kekesejä, sellaisia luun muotoisia.
Aina kun otan kyseisen purkin käteeni tai räplään sen kannen kanssa, niin arvatkaapa ketkä kaksi istuvat jo hännät hurjasti vispaten edessäni? Kyllä Ani ja Netta. Näkisittepä niiden kirkkaat nappisilmät kun ne tuijottavat herkeämättä silmiäni, ihan sama kuinka paljon heiluttelen käsissäni olevia makupaloja, tytöt tuijottavat vain silmiäni. Siinä kohtaa voisi sanoa, että on hyvä katsekontakti :D

Tytöille ostan myös makupaloiksi noita markies keksejä, tosin hieman harvemmin kuin esimerkiksi niitä luu-keksejä. Muistaakseni nämä ovat kaupassa hintavimpiakin? Ei sillä että se hinta kiinnostaa, mutta jonkun verran seuraan hinta eroja keksien välillä. Näitä ei siksi tarvitse ostaa kovin usein, koska meillä nämä kestävät suhteellisen kauan.
Tällä hetkellä tytöillä ei muita keksejä ole tarjolla, mutta sitäkin enemmän sellaisia herkkupaloja, jota välillä annan esimerkiksi ruuan jälkeen. Vähän kuin jälkkäriksi :D

Toki tytöt saavat välillä koira herkkujen lisäksi makupaloiksi lihapullia ja nakkeja. Niitä enemmänkin silloinkin kun ollaan ulkona metsässä kävelemässä tai pellolla. Lähinnä siksi että noiden nakkien ja lihapullien kutsu voima on paljon parempi ulkona kuin keksien. Se on tullut todistettua moneen otteeseen. Joten yleensä pelaan varman päälle ja ostan lihapullia kun lähdetään metsään. Silloin tytöt kyllä enemmänkin pyörivät jaloissa kuin kirmaavat ympäriinsä haistelemassa, no Netta välillä käy tekemässä omia juttujaan, mutta Ani mieluusti ravailee takanani.

Nämä Natural Bites palat ostettiin vähän kuin vahingossa. Kävimme Tokmannilla, jossa oli iso ilmoitus, että jos ostaa yhden bites pussin niin saa lelun kaupan päälle. Tero oli heti ostamassa tytöille tuon vasemman puoleisen pussin, jonka sisällä on kuivattuja muikkuja. Itse ostin sitten tuon oikeanpuoleisen, jossa on kana(possu) tikkuja. Näin saimme samalla kaksi lelua.
Netta rakastaa noita kalaherkkuja, mutta Ani ei niinkään. Anin mieleen ovat enemmän nuo kana(possu) tikut, sanotaan näin että Nettakin tykkää niistä, mutta kalaherkut ovat enemmän sen mieleen.

Luita on tullut ostettua jos monenlaisia, kaapissa on aina luupusseja, mitä on tullut ostettua sen enempää ajattelematta. Välillä unohdan että kotona koirien omassa kaapissa on noita pusseja enemmän kuin laki sallii!


Sitten voisin esitellä pikaisesti tyttöjen hihnat ja pannat, sekä muut hoito välineet. Suhteellisen vähän omasta mielestäni mulla on tytöille tavaraa, siis esim pantoja ja hihnoja.  Meillä tytöillä on tavallinen nahkahihna, flexi ja näyttelyhihna, ei muuta. Kolme, mutta ne ovat kaikki erillaisia. Pantoja on parisen kappaletta per koira, kummallakin on kuristava panta, sekä puolikuristavat. Pitäisi kyllä ostaa sellainen "tavallinen" panta, jossa sitten olisi nimikyltti. Lähinnä siksi, jos mennään mökille missä tytöt käyvät kunnolla tutkiskelemassa ympäristöä ja ne menevät hukkaan ja joku saa ne kiinni. Niin mulle pystyy sitten soittamaan ja ilmoittamaan.
Tytöillä on myös tuskinhoito välineitä, hyvin vähän.

Alla olevissa kuvissa on esitelty kaikki :)

Tämä panta on myytävän.
On liian iso tytöille.
Anin nahkahihna
Anin näyttelyhihna
Netan nahkahihna
Netan näyttelyhihna
Kummallakin koiralla oma flexi
Tälläinen "mikrokuitu" hansikas, jolla saa hyvin irtokarvat koirista.
Harjakinnas, jolla saa kivasti harjattua lyhyt karvaisia koiria.
Sekä heijastinliivit kummallakin. 

2 kommenttia:

  1. hauska postaus ;) Muuten, tuota kuivattua kalaa syövät meidänkin tytöt. Nettakin pääsi maistelemaan pikku tyttönä kuiva kalaa.

    Täällä oli yksi paikallinen kalankuivattamo joka teki tuota säynävistä, pikkiriikkiset pussit maksoi maltaita, mutta toisinaan törsäsin niihin. Nyt sen toimittajan kalaa ei enää saa, kun oli yhdenmiehen yritys ja yrittäjä siirtyi autuaimmille kalastusvesille.

    VastaaPoista
  2. Heh kiitoksia :)
    Oli vähän tylsää, joten ajattelin raapustella tämmöisen turhuuden.

    Juu Netta juoksee salaman luokse kun otan kalapussukan käteen, silmät kiiluu himosta ja hyvä ettei kuola valu :D

    VastaaPoista