Tero osti mulle (meille) tämmösen kyltin kotiin, tai on siitäkin jo hieman aikaa, mutta kuvan sain otettua eilen. Tällä hetkellä tämä riippuu eteisen seinässä, niin että kun meille tulee ovesta sisälle niin sitä vastapäätä tämä kyltti komeilee. Ja pitää niin paikkaansa! Tussilla tarvitsee varmaan tuohon alas tuhrustaa että kissa asuu täällä myös. No ehkä ei tällä kertaa.
Eilen tuli taas kuvailtua koiria, mutta tuosta kameran omasta salamasta ei ole mittään hyötyä, tuntuu vaan pilaavan kuvat. Joten olenpas katsellut netistä josko olis kelpo salamia myynnissä ja yksi ihan potentiaalinen mun kuvauksiin löytyikin, canoniin Di700. Täytyy pistää tilaukseen, jotta sisälläkin viitsisi kuvata. Kuvat tuntuu vaan menevän pilalle ja joutuu ihan liikaa näpertämään asetusten kanssa - kuten aina järkkärin kanssa. Mutta oma pinna ei kestä. Meillä kuitenkin aika "kehno" valaistus jo muutenkin kotona. Kyllä uusi pikku putkikin kelpaisi, mutta katsellaan myöhemmin - vai pitäisikö puhua miehelle josko synttärilahjaksi saisin...?
Vierestä löytyykin ainoa kuva minkä kehtasin julkaista, vähän on jouduttu muokkaamaan jotta mustat koirat näkyisivät edes himpun verran. Etusalla komeilee tuo meidän linssulude Gille, Jami oikealla ja Netan pää vilkkuu sitten vasemmalla Gillen takaa. Ania ei kas kummaa kuvassa ole, kun ei vaivaudu raahaamaan ahteriaan yläkertaan, joten jääköön sitten pois. Turha sitä on huudellakkaan, kun ikuisuus menee että pääsee paikan päälle.
Tosiaan kuva otettu yläkerrasta rappusten ylä tasanteelta, kuten näkyy. Tarkoitus oli alunperin että koirat olisivat vierekkäin, mutta eihän Gille nyt halua olla yhteiskuvassa ilman ettei ole keskipisteenä, joten näin tällä kertaa. Olisi muuten oikein passeli kuva, mutta tuo Netan pää pilaa, neiti saisi olla joko ihan Jamin vieressä tai kokonaan pois. Jos olisi Gillen vieressä, Jamin pää pilaisi. Kuvien asettelu ei ole helppoa meidän koirien kanssa - mutta harjoitellaan ahkerasti, myös makupalojen kanssa.
Kui tuo kuva näyttää että olisi yli kirkas? En ainakaan sellaiseksi sitä laittanut, vai valehteleeko blogi mulle? Esikatselussa näyttää aivan samalta, loppu tuloksen näkee sitten kun tämä on julkaistu.
Tässä vielä kuvaa, miten koirien ruokakipot ovat. Entinen asettelu ilman Gilleä meni niin, että Netta vasemmalla ja Ani oikealla. Nykyinen asettelu on muuttunut sen verran että Ani keskellä - tuossa kipolla missä Gille nyt tekee loppusilaustaan - ja Gille puolestaan on oikealla. Aluksi kokeiltiin niin että Gille keskellä, mutta kun oli jo tottunut syömään oikealla kun pentuna opetettiin, niin Ani raukka ei uskaltanut reuna kipolle kun Gille murisi heti. Tällä järjestelyllä kaikki menevät heti omille kipoilleen murisematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti