Ani tallikoirana - sekä pentu infoa

Eilen lähdin tallille kuvaamaan ystäväni ratsastusta, joten ajattelin ottaa Anin seuraksi. Se kun ei nyt ole kotona asustanut kahteen viikkoon, noiden pikku pentujen takia. Netta stressaa ja Ani vinkuu, joten koirien parhaaksi näin. Soitin äitille ja sanoin hakevani Anin kohta mukaani tallille. Vietettäisiin vähän laatuaikaa.
Voi sitä riemun määrää kun hain neidin, se oli heti valmiina lähtemään ulos - harvinaista tuolta koiralta, se kun mieluusti viettäisi päivänsä peittojen alla. Neidille vain panta kaulaan ja menoksi, autossa olisi sitten nahkahihna kun mennään tallille. Äiti tosiaan asuu kerrostalossa ja hän ehdotti hihnaa, koska ulkona saattaisi olla koiria. Kieltäydyin, Ani on suhteellisen hyvin kuulolla, mutta eipä siinä matkalla ongelmia ilmennyt, neiti käveli lähelläni ja seurasi koko ajan mihin olen menossa. Ihana tyttö!

Automatka sujui Anin tapaan rauhallisissa tunnelmissa, se vain katseli maisemi istuskellen takaluukun reunassa. Siis todella helppo matkustaja, voisi sanoa että täydellinen.

Tallille kun saavuttiin, kyseessä siis yksityistalli tai omassa pihassa oleva talli, jossa asustaa vain ystäväni kaksi hevosta, otin Anin autosta ulos. Hihnaa en sille vielä siinä kohtaa laittanut, nätisti se käveli hieman edelläni, mutta kuunteli hyvin. Onneksi Ani sekä Netta ovat ennenkin kyseisellä tallilla käyneet, joten ei tarvinnut huolehtia sen kummempia. Toniks - hevonen - katseli korvat hörössä meidän saapumistanne, ystäväni Sanna oli siinä kohtaa juuri alkuverryttelemässä, mutta pysähtyi kun saavuimme. Ani katseli Toniksia, mutta ei mennyt sen kummemmin tekemään tuttavuutta. Kelpo tallikoira, kun eivät hevoset kiinnosta, heh.
Siinä kohtaa laitoin Anin hihnaan kun aloin kuuvaamaan, neiti olisi kovasti lähtenyt tutkimus matkalleen, mutta en viitsinyt päästää sitä yksinään, joten hihnaan. Sitä olisi pitänyt pitää jatkuvasti silmällä, enkä siihen olisi niin hyvin pystynyt, kun kerran valokuvasin. Ania ei kuitenkaan tuntunut hihnassa oleskelu haittaavan, neiti kävi maahan maate nauttien lämpimästä auringon paisteesta.

Kun Sanna oli ratsastanut, irrotin Anin hihnasta, koska halusin hevosesta ja koirasta yhteiskuvan. Tuossa oikealla näette otoksen. Anilla hieman huuli mutrulla, irvisteli, yritti haukata, jolloin Toniks tunki turpansa vielä lähemmäs pyyhkäisten "kuola" vanansa Anin selkään. Ystävyksiä aivan selvästi!

Sitten mentiin talliin, Ani kävi tutkimassa karsinat ja kaiken mahdollisen, hienosti pysyi irti, eikä tarvinnut pahemmin käskeä. Lantalassa se kävi vähän maistelemassa, mutta tuli luokseni kun kutsuin. Ei sen suurempia sähläyksiä, tai karkaus yrityksiä. Olin oikein ylpeä neidin käyttäytymisestä. Harvoin se noin hyvin kuuntelee, vaikka kuulolla onkin. Ehkäpä tämä meidän "eromme" on tehnyt ihan hyvää Anille. Toivon mukaan on!

Sanna ratsasti vielä toisen hevosensa, Ringon. Silloin annoin Anin olla vapaana, ei se pitkälle mennyt ja suurimmaksi osaksi, se istui kentän laitamilla nauttien jälleen auringon tuottamasta lämmöstä. Välillä se kuitenkin lähti hiippailemaan, mutta suurimmaksi osaksi tarhoille päin, mun onneksi, näin pystyin seuraamaan sen touhuja. Jos se olisi mennyt tallille päin, niin en olisi nähnyt sitä. Silmiä kun ei vielä takaraivossa ole ja Ani on mestari karkuri, se kätkeytyy ja oikeasti hiipii piiloon. Toisin kuin Netta joka pitää hirveää nuuskuttamista ja ravaa niin tarmokkaasti, että sen huomaa aina. Ani taas hiippailee, joten siihen ei kiinnitä niin helposti huomiota.

Aika kului siivillä, pitkästä aikaa tuli kuvattua vähän enemmän ja siihen piti keskittyä kunnolla. Tuota järkkäriä kun tulee talvella hieman vähemmän käytettyä, pakkasilla ulkona ei toivoakaan ja sisällä ei innosta. Kuinka ärsyttävää! Kalustoon kun kuitenkin olen panostanut, mutta siltikään ei. Kesällä kuvaan taas ihan hirveästi, ehkä liikaakin...?

Anista ja Ringostakin otettiin yhteiskuva, halusin muistoja tästä päivästä, kuten yleensä. Tai ainakin silloin jos kamera on käsillä, kännykällä kun ei tule kuvattua. Paha sanoa miksi, ehkä se ei tunnu luontevalta. Kamera on kuitenkin aina kamera. Alla oleva kuva onnistui mielestäni hyvin, Anin ilme on mitä on. Se kuunteli tarkkaan ettei isojässikkä tule yli vahingossakaan.

Tähän loppuun vielä vähän ylimääräistä kuvasatoa, esitys kelpoiset kun "tarvii" aina julkaista. Välillä tuntuu, että postauksissani on liikaa kuvia. En tiedä mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan, kuvia liikaa, sopivasti vai vähän?

 Ani nauttii kesästä täysin rinnoin!

Tosiaan, ei tämä postaus tähän päättynyt, vielä täytyy hieman pikku pennuista raapustella. Huomenna pennelit täyttävät huimat 14 päivää! Yhdellä oli tänä aamuna jo silmät hieman sirrillään auki, haparoivia askeleita otetaan, mutta useammin kellahtavat kuin kävelevät. Pannatkin vaihtuivat villalankojen tilalle, nyt kun kerran pysyvät päässä, eivätkä näytä yli suurilta ja rumilta. Oranssille ja valkoiselle vaihtuivat värit, syystä ettei pentupanta paketissa ollut kyseisiä värejä, elikkä värit menevät nykyään näin: oranssi - ruskea, valkoinen - musta. Menee itselläkin opetteluun, mutta eiköhän se siitä. 

 Jos joku ihmettelee kui kuvassa vain 4 pentua, niin yksi pennusita makaa tuolla Netan takana.

Ensi viikkoa odotellen, pikkuiset kasvavat huimaa vauhtia ja tosiaan kohta ne viipottavat pitkin kämpää!