Tällä kertaa on Anin vuoro olla tassun ympärillä pieni paketti, kuten viereisestä kuvasta näkyy. Nettallahan sellainen oli parisenkuukautta sitten, jos aivan oikein muistan. Mutta kovinkaan pitkä aika siitä ei ole, se oli helppo havaita, koska se oli siinä pienen anturan reunassa. Mutta Anin haava on isossa anturassa, siellä välissä, niin ettei sitä näe, jos niitä neljää pikku anturaa ei siirrä :D Ani antaa paketin olla, eikä yritä sitä jatkuvalla syötöllä järiä irti, kuten Netta silloin aikoinaan.
En edes tiennyt että Anilla oli haava tassussa, ennen kuin äiti soitti mulle lauantaina, kun olimme pienissä "sukujuhlissa" kankaanpäässä, jonne en viitsinyt koiria ottaa mukaan. Joten vein ne heti työpäivän jälkeen äidille hoitoon. No kuitenkin, äiti soitti ja kertoi ettei Ani kävele kunnolla ja nuolee jalkaansa koko aika. Pyysin äitiä tarkistamaan onko tassussa mitään ja pian äiti kertoikin, että siellä on pieni haava, josta tulee verta kokoonsa nähden suhteellisen paljon. Lupasin hakea koirat illalla kotiin, jotta saa tassun hoidettua.
Haimme tytöt kotiin ja Tero joutui kantamaan Ania, koska neiti ei suostunut kävelemään. Kotona putsasimme ja laitoimme tassun pakettiin, siihen vihreeseen kääreeseen, mitä Netalta jäi. Ani ei aluksi suostunut edes sen kanssa linkaamaan suuntaan eikä toiseen, mutta pian se ravasi kolmijalkaisena petiinsä nukkumaan. Voi meidän raasuamme :/Aamulla haimme apteekista uudet sidekääröt, keltaisen missä on luita ja sinisen jossa on hymyilevä naama.
Kotona tytöt taas olivat niin väsyneitä, että menivät suorintatietä petiinsä köllittelemään ja voiko tytöiltä muuta odottaakaan? No ei, tuntuu että ne nukkuvat aina!
Ja ainiin unohdin vallan kertoa, että varasin Netalle silmälääkäriin ajan, se on 18.9 :) Jännittää ihan hirmuisesti, toivottavasti tytöllä olisi puhtaat silmät! Mitään muuta en toivo, jos silmäkuvauksista tulee puhdas kuva, varaan sitten lonkkakuvauksiin ajan ja sitten voikin jo suunnitella tulevaa pentuetta vähän enemmän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti